Helmikuun 13, 2012:
Vapahtajamme takia tiedän, että voimme jonakin päivänä olla taas rakkaittemme kanssa
No, tämä viikko on ollut hyvä. Osuimme mittapuihin kaikilla aloilla tällä viikolla, vaikka lisää tutkijoistamme pudotti meidät. [Yksi tutkija] tekstasi meille ja sanoi, ettei halua enempää puheluja eikä tekstejä. Olin surullinen, koska niin paljon sydäntäni oli mennyt siihen, ja hän oli lukenut koko Mormonin Kirjan, mutta se on hänen valintansa.
Vapahtajamme takia tiedän, että voimme jonakin päivänä olla taas rakkaittemme kanssa
No, tämä viikko on ollut hyvä. Osuimme mittapuihin kaikilla aloilla tällä viikolla, vaikka lisää tutkijoistamme pudotti meidät. [Yksi tutkija] tekstasi meille ja sanoi, ettei halua enempää puheluja eikä tekstejä. Olin surullinen, koska niin paljon sydäntäni oli mennyt siihen, ja hän oli lukenut koko Mormonin Kirjan, mutta se on hänen valintansa.
Etanoita kulhossa.
antastinen asia tapahtui tällä viikolla! Eräs perhe seurakunnasta kutsui meidät perheiltaan torstaina, koska heidän tyttärensä haluavat opettaa pelastussuunnitelmaa. SULOISTA. Kysyimme sitten jäseniltä, voisimmeko kutsua enemmän kuin yhden ihmisen, ja he myöntyivät, joten [kutsuimme kaksi nuorta naista ja he] sanoivat kyllä! MITÄ!!! Sellainen siunaus. Jäsenet tulivat kahdella autollaan hakemaan meidät kaikki kirkolta. Tuntui NIIN oudolta olla autossa moottoritiellä! Hahaha, autot ovat niin vieraita minulle nyt. Lähetyssaarnaajat ajoivat yhdessä ja tytöt toisessa. Joten pääsimme sinne, ja istuuduimme kaikki alas hedelmäteelle, ja he näyttivät meille hääkuviaan. Heidän kaksi tytärtään oli siellä, ja he pyysivät saada nähdä minun kuvani, ja minulla on tällainen pieni kirjanen satunnaisia kuvia, joita kuljetan mukanani teistä ja vuohesta ja kanoista jne. (P.S. Tarvitsen todella kuvan talostamme ja Cocosta, jos jonain päivänä voisit lähettää minulle sellaisia :)) ja he sanoivat: ”Oi, meilläkin on lemmikkieläimiä!” Kysyin minkälaisia, ja he sanoivat sanan, jonka olin JUURI oppinut muutamaa päivää aikaisemmin- ”snek”! Se tarkoittaa etanaa. Pyysin saada nähdä ne, ja he toivat sen sisään, ja minä KUOLIN. Ne olivat suurimmat etanat mitä olin ikinä nähnyt! Täysin mitä en ollut odottanut. Joten ne ovat kuvat, jotka lähetin. Etanat ja sitten kaikki.
Sen jännityksen jälkeen lauloimme laulun ja aloitimme pelastussuunnitelmalla. Kaikilla oli pyhät kirjoitukset esillä, ja [tutkijamme] oli tuonut Mormonin Kirjansa sanomalehtipaperiin käärittynä, mikä oli niin ihanaa. Selitimme aivan yksinkertaisesti miksi olemme täällä--miksi elämällämme on merkitystä--miksi ihmissuhteilla on merkitystä--miksi Kristus on niin tärkeä--ja miksi siinä on järkeä, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Oppiaiheen lopussa sana ”Vicky” tuli mieleeni. Se ei edes ollut jotain mitä olin ajatellut jakaa, mutta minusta tuntui, että minun pitäisi toimia sen johdatuksen mukaan. Todistin sitten tsekiksi kuinka tiesin, että tuonpuoleinen elämä on olemassa.
Teille, jotka ette tiedä tarinaani, tässä se on: kun olin noin 16 tai 17, minua oli pyydetty olemaan ’erityinen kaveri’ vaikeasti vammautuneelle tytölle [uskonto]seminaarissa koulussa. Hänen nimensä oli Vicky. Ja hän oli hyvin hyvin erityinen. Vicky oli yli kahdenkymmenen, ja hän oli pitkä ja vaaleatukkainen. Vicky rakasti lauluja, ja hän yritti aina laulaa, muttei koskaan voinut, koska hänen kehonsa ei tehnyt yhteistyötä. Monta kertaa luokan aikana Vicky joutui kohtauksien valtaan, ja yhtenä päivänä hän puri itseään niin kovasti, että verta oli yltympäriinsä pulpeteilla. Yritin tyynnyttää Vickyä pitämällä hänen käsiään tai vain koskettamalla häntä millä tahansa tavalla. Seminaariluokkamme koostui noin 8:sta tai 9:stä ihmisestä, jotka olivat vakavasti vammaisia, ja siellä oli jokaiselle määrätty kaveri. Vicky oli minun, ja rakastin häntä hyvin paljon. Opettajani kertoi meille, että monta kertaa Pyhä Henki tulisi olemaan vahva luokassa, ja meidän tarvitsisi olla ystäviemme sanat. Meidän tuli tutustua heihin hengellisesti katsomalla heidän silmiinsä ja olemalla niin vireessä, että tietäisimme, kun he halusivat ilmaista jotain. Ensin minusta tuntui epämukavalta, mutta otin tämän vakavasti, ja yritin todella oppia tuntemaan Vickyn. Rakastin Vickyä niin paljon. Ymmärsin kun hän halusi sanoa jotain, ja ilmaisin sen hänen puolestaan. Palvelemalla Vickyä ajallisesti minua siunattiin hengellisesti. Eräänä päivänä Vicky ei ollut luokassa, ja opettajani ilmoitti, että hän oli kuollut nukkuessaan. Olin shokissa. Hänestä oli tullut yksi parhaista ystävistäni, vaikka hän ei ollut koskaan kyennyt sanomaan minulle mitään. Tunsin itseni niin läheiseksi hänen kanssaan. Muistan kävelleeni lukioon sinä päivänä ja pääseväni lokerokaapilleni, enkä voinut muistaa [lukkoni] yhdistelmää. Olin niin turhautunut, ja lopulta vain löin kaappiani, lyyhistyin maahan, ja aloin nyyhkyttää. Se tosissaan satutti minua, ja ensimmäistä kertaa elämässäni kyseenalaistin. Halusin tietää oliko se totta, että näkisin hänet taas. Minun täytyi tietää. Menin kotiin ja löysin sattumalta Alman luku 11. Muistan mitä voimakkaimman tunteen tulevan ylitseni, että tämä oli totta. Tulisin taas näkemään Vickyn. Tunsin rauhaa, ja tunsin olevani ok. Menin hänen hautajaisiinsa, ja siellä ollessani lauloimme hengellisen laulun. Laulun aikana tunsin Vickyn siellä. Jotenkin tunsin hänen henkensä. Se oli sama tunne, jonka sain, kun olin katsonut hänen silmiinsä ja todistanut hänen puolestaan. Tiesin, että Vicky oli laulamassa, ja tiesin, että hän oli ok. Tämä kokemus on jotain, joka tulee auttamaan minua loppuelämäni ajan. Kun jaoin sen, perheen äiti alkoi itkeä, ja Pyhä Henki todisti, että se mitä sanoin, oli totta. Se oli kaunis kokemus. Rakastan Vapahtajaani niin paljon. Hänen takiaan tiedän, että voimme jonakin päivänä olla taas rakkaittemme kanssa.
Teille, jotka ette tiedä tarinaani, tässä se on: kun olin noin 16 tai 17, minua oli pyydetty olemaan ’erityinen kaveri’ vaikeasti vammautuneelle tytölle [uskonto]seminaarissa koulussa. Hänen nimensä oli Vicky. Ja hän oli hyvin hyvin erityinen. Vicky oli yli kahdenkymmenen, ja hän oli pitkä ja vaaleatukkainen. Vicky rakasti lauluja, ja hän yritti aina laulaa, muttei koskaan voinut, koska hänen kehonsa ei tehnyt yhteistyötä. Monta kertaa luokan aikana Vicky joutui kohtauksien valtaan, ja yhtenä päivänä hän puri itseään niin kovasti, että verta oli yltympäriinsä pulpeteilla. Yritin tyynnyttää Vickyä pitämällä hänen käsiään tai vain koskettamalla häntä millä tahansa tavalla. Seminaariluokkamme koostui noin 8:sta tai 9:stä ihmisestä, jotka olivat vakavasti vammaisia, ja siellä oli jokaiselle määrätty kaveri. Vicky oli minun, ja rakastin häntä hyvin paljon. Opettajani kertoi meille, että monta kertaa Pyhä Henki tulisi olemaan vahva luokassa, ja meidän tarvitsisi olla ystäviemme sanat. Meidän tuli tutustua heihin hengellisesti katsomalla heidän silmiinsä ja olemalla niin vireessä, että tietäisimme, kun he halusivat ilmaista jotain. Ensin minusta tuntui epämukavalta, mutta otin tämän vakavasti, ja yritin todella oppia tuntemaan Vickyn. Rakastin Vickyä niin paljon. Ymmärsin kun hän halusi sanoa jotain, ja ilmaisin sen hänen puolestaan. Palvelemalla Vickyä ajallisesti minua siunattiin hengellisesti. Eräänä päivänä Vicky ei ollut luokassa, ja opettajani ilmoitti, että hän oli kuollut nukkuessaan. Olin shokissa. Hänestä oli tullut yksi parhaista ystävistäni, vaikka hän ei ollut koskaan kyennyt sanomaan minulle mitään. Tunsin itseni niin läheiseksi hänen kanssaan. Muistan kävelleeni lukioon sinä päivänä ja pääseväni lokerokaapilleni, enkä voinut muistaa [lukkoni] yhdistelmää. Olin niin turhautunut, ja lopulta vain löin kaappiani, lyyhistyin maahan, ja aloin nyyhkyttää. Se tosissaan satutti minua, ja ensimmäistä kertaa elämässäni kyseenalaistin. Halusin tietää oliko se totta, että näkisin hänet taas. Minun täytyi tietää. Menin kotiin ja löysin sattumalta Alman luku 11. Muistan mitä voimakkaimman tunteen tulevan ylitseni, että tämä oli totta. Tulisin taas näkemään Vickyn. Tunsin rauhaa, ja tunsin olevani ok. Menin hänen hautajaisiinsa, ja siellä ollessani lauloimme hengellisen laulun. Laulun aikana tunsin Vickyn siellä. Jotenkin tunsin hänen henkensä. Se oli sama tunne, jonka sain, kun olin katsonut hänen silmiinsä ja todistanut hänen puolestaan. Tiesin, että Vicky oli laulamassa, ja tiesin, että hän oli ok. Tämä kokemus on jotain, joka tulee auttamaan minua loppuelämäni ajan. Kun jaoin sen, perheen äiti alkoi itkeä, ja Pyhä Henki todisti, että se mitä sanoin, oli totta. Se oli kaunis kokemus. Rakastan Vapahtajaani niin paljon. Hänen takiaan tiedän, että voimme jonakin päivänä olla taas rakkaittemme kanssa.
Sen tarinan kirjoittamiseen meni kauan aikaa, joten pyydän anteeksi ettei minulla ole paljon aikaa muuhun. Vain 3 minuuttia jäljellä. Haluan kaikkien tietävän, että tiedän, että tämä evankeliumi on totta. Tunnen sen kaiken aikaa. Tunnen Vapahtajani rakkauden, kun olen masentunut asioista tai kun sydämeni särkyy, kun ihmiset valitsevat olla vastaanottamatta tätä sanomaa. Olen kasvamassa rakastamaan näitä ihmisiä niin paljon. Kaikkia heitä. Tiedän, että voimaa tulee pyhien kirjoitustemme päivittäisestä lukemisesta. Meitä on käsketty tulemaan Kristuksen kaltaisiksi. Ja pyhien kirjoitusten kautta on miten voimme paremmin ymmärtää kuka Vapahtajamme oli ja on ja tunnistaa heikkoutemme niin että voimme tehdä parannuksen ja tulla enemmän Hänen kaltaisekseen. Kaikki pyörii Hänen ympärillään, ja Hänen kauttaan olemme yhteydessä Isään Taivaassa, joka rakastaa meitä niin paljon. Tajuan enemmän ja enemmän joka päivä, että olen niin pieni väline Jumalan käsissä, mutta yritän niin kovasti pitää huolta tästä pienestä alueesta tätä pientä kaupunkia tässä pienessä maassa, jonka Jumala on uskonut minulle. Rakastan tätä työtä, ja tiedän, että se on totta. Tiedän, että Kristus elää, ja tiedän, että Hän on Vapahtajamme. Kaipaan teitä kaikkia, ja olette rukouksissani. Rakastan teitä niin paljon! Sovituksen kautta saamme olla toistemme kanssa ikuisesti.
s laskou,
Satu
s laskou,
Satu