Heinäkuun 23, 2012:
Työn täytyy alkaa jostakin
Hei taas! Veljet, onpa ollut väsyttävää muutamat viime päivät. Mutta olen innostunut siitä mitä on edessäpäin. Lähdimme Jičínistä keskiviikkoaamuna ja jätimme asunnon aivan tahrattomaksi Vanhimmille, ajoimme auton kuuden massiivisen matkalaukkumme kanssa Prahaan, saimme apua Vanhimmilta päästäksemme bussiimme, mutta he olivat vähän myöhässä, joten myöhästyimme bussistamme, menimme seuraavalla, saavuimme Brnoon pari tuntia myöhässä, löysimme Vanhimmat, jotka soittivat Sisar Pysnakovalle, joka oli junapysäkillä katsomassa, kun junamme lähti. Soitimme Lähetystyöjohtajalle, ja koska seuraava juna ei saisi meitä Slovakiaan ennen kuin klo 22.00, hän käski meidän nukkua yön yli Brnossa ja ottaa sitten aikaisin juna aamulla. Joten tungimme minun matkalaukkuni, Sisar Dolinarin, JA Sisar Pysnakovan Vanhimpien pieneen siniseen Skoda Fabiaan. Se oli aikamoinen näky. Valitettavasti tietokoneet [täällä] missä olemme, ovat hitaita, joten ei kuvia tällä viikolla. Menimme sitten kaikki kiertokäynnille maanalaiseen kolikkomuseojuttuun, koska oli Valmistautumispäivä ja sitten [puhuimme ihmisille]. Menin uuden lähetystyötoverini kanssa, ja löysimme valmistautuneen sielun ja opetimme hänelle oppiaiheen myöhemmin sinä iltana.
Sitten menimme kaikki ruokaostoksille, ja Sisar Pysnakova ja minä nukuimme Brnon asunnon lattialla. Veljet, olipa se outoa olla takaisin [Brnossa], mutta rakastin sitä. Kerta kaikkiaan rakastin sitä. Seuraavana aamuna Vanhimmat tulivat, mahduttivat kuusi massiivista matkalaukkuamme JA kehomme autoonsa ja veivät meidät juna-asemalle. Me pääsimme junaan ihme-miehen avulla, ja melkein menimme ohi Bratislavan pysäkkimme. Jotenkin pääsimme pois laiturille saman miehen avulla juuri kun juna alkoi liikkua poispäin ja jäimme seisomaan ilman mitään ideaa mihin mennä. Niin raahasimme matkatavaramme alas ja ylös kolmet portaikot löytääksemme laiturimme ja hikoilimme kuin siat. (Vaikka siat eivät hikoile.) Löysimme junamme ja panimme kuusi samantapaista punaista matkalaukkuamme junanvaunuun vanhan slovakialaisen isoäidin kanssa. Hahah, se oli niin hassua; kävelin edestakaisin yrittäen löytää tyhjän, ja hänen oli lähinnä, joten sanoin: ”Anteeksi, minulla on kuusi matkalaukkua ja ystävä, voimmeko jakaa tämän huoneen kanssanne?” Ja hän sanoi kyllä, ja hänen silmänsä vallan pullottivat jokaisen matkalaukun kanssa, jonka toin alas. Junissa täällä on pikkuruiset käytävät, joten sinun täytyy liu’uttaa matkalaukkusi sivuttain... Ja sitten kasasin ne neljälle kuudesta istuimesta, ja viimein Sisar Pysnakova tuli sisään perässäni, ja olin aivan tippumassa. Hahaha, mutta se aloitti hyvän keskustelun :), ja opimme jonkin verran slovakkia häneltä.
Sitten saavuimme Banská Bystricaan (Isä, arvasit oikein!), ja Vanhimmat olivat siellä odottamassa. Aloimme kantaa matkalaukkuja ylös vielä yksiä jyrkkiä portaita, ja noin 4 askelmaa huipulta vain seisoin siinä pitelemässä tätä massiivista matkalaukkua, enkä voinut mennä enää. Katsoin ylös ja nauroin ja sanoin: ”Vanhimmat, olen jumissa!” Ja he tulivat pelastamaan. Käsivarteni olisivat voineet pudota pois. Vanhimmat ottivat sitten kaikki matkalaukkumme sillä aikaa kun odotimme juna-asemalla. Sitten he hakivat meidät, ja kun pääsimme autoon, he sanoivat: ”Me panimme kaikki laukkunne asuntoonne... olemme pahoillamme hajusta.” Voi ei. Jep, asunto on INHOTTAVA. Ooh, voisin kuolla. Vietimme koko päivän siivoten. MIKSEIVÄT POJAT OSAA SIIVOTA!? Ah. Joka tapauksessa. Tarpeeksi paasaustani. Vietimme myös juuri koko Valmistautumispäivän tähän mennessä siivoamiseen ja yrittämiseen purkaa matkatavaramme, koska emme ole vielä tehneet sitä, mutta komerot ja kaikki olivat vain niin likaisia, että kaikki piti pyyhkiä.
Jooooka tapauksessa. Niin pääsimme perille, ja heti seuraavana aamuna... ette koskaan arvaa, mutta nousimme bussiin mennäksemme suoraapäätä takaisin Brnoon. Jep. Takaisin Brnoon. Sisar Pysnakovalla oli siellä tutkija menossa kasteelle, ja Lähetystyöjohtaja antoi luvan niin kuin 9:lle lähetyssaarnaajalle tai enemmälle mennä sinne. Niin että se oli iso juttu, ja tutustuimme toisiimme aika hyvin bussissa, vaikka minun täytyy myöntää, että kuolasin koko matkan sinne, koska olin niin väsynyt ja nuokahtelin.
Kastetilaisuus oli täydellinen, ja sain nähdä suloisen Pavlani, jota rakastan niin paljon, sekä muita jäseniä, joista pidän hirveästi ja jotka olivat parhaita kavereitani. Rakastan Brnoa, se on onnellinen paikka! Sen jälkeen menimme heti takaisin bussiin ja saavuimme Slovakiaan klo 23.30. Vanhempi Vanhin sekä yksi toinen Vanhin olivat siellä hakemassa meidät autolla. Olemme niin onnekkaita. Lähetystyöjohtaja ei halunnut meitä taksiin niin myöhään. Niin sitten seuraavana aamuna oli Kirkko. En ole koskaan ollut niin väsynyt koko elämässäni. Minun koko, kaikki, sattuu, hahah, ja aivoni ovat niin väsyneet! Mutta se on hyvä tunne.
Kirkko täällä on niin hassu. Meillä on paljon tekemistä. Banská Bystricassa aloitamme Kirkon klo 9.30 aamulla, ja se kestää koko kolme tuntia, vaikka meillä on vain 9 jäsentä kirjoilla, ja vain 2 ovat aktiivisia. Joten muut lähetyssaarnaajat tulevat, niin että meillä on tarpeeksi pappeutta. Niin joka viikko me opetamme tai pidämme puheita. Tulen olemaan ammattipuhuja 9:ssä viikossa, luulen... ja sitten Kirkon jälkeen menemme Vanhimpien kaupunkiin ja järjestämme Sakramenttikokouksen heidän yhdelle uudelle käännynnäiselleen. Se vie koko päivämme sunnuntaisin, mutta se on hauskaa...
Olen vain niin väsynyt, ja minusta tuntuu kuin olisin mennyt taaksepäin niin kuin 3 siirtojaksoa kielitaidossa. Vaikka kielet ovat samantapaisia, ja he ymmärtävät toisiaan, minulle on vaikeaa ulkomaalaisena ymmärtää näitä ihmisiä. Murre on niin erilainen, ja kaikki on sokellettua, ja monet niistä harvoista sanoista, jotka tiedän, ovat erilaisia. Kuten myös verbien taivutukset. Joten tunnen itseni tyhmäksi toverini rinnalla, joka on se nuorempi toveri, mutta puhuu paljon enemmän kuin minä, koska hänen vanhempansa ovat molemmat tsekkejä, ja hän on kasvanut kielen kanssa. Mutta se tulee olemaan siunaus. On vain outoa olla taas se hiljaisempi lähetystyötoveruudessa, enkä pidä siitä kovin paljon, mutta jatkan puskemista.
Minun ei koskaan ole tarvinnut puskea niin paljon elämässäni. Se on höpsöä, koska kotona sanoin aina ”Mitä stressaamista lähetyssaarnaajilla on? He vain puhuvat Kirkosta koko päivän?” Mutta veljet, kun heittäydyt johonkin, kun et voi pitää taukoja, kun olet niin tiukassa aikataulussa, että olet jatkuvasti juoksemassa... se uuvuttaa sinut! Mutta haluan vain pinkaista loppuun. Yksi Sisarista Brnossa sanoi ohimennen: ”Sisar Izatt, sinä olet yksi vanhoista Lähetyskentällä.” Olin niin kuin höhhhh? Mutta kai se on totta. Olen ollut lähetystyössä yli vuoden. Ja se on eriskummallista.
Mutta joka tapauksessa, meillä on paljon edessäpäin. Lähetystyöjohtaja lähetti meidät tänne perustamaan seurakunnan, ja meillä on tuskin yksikkö, ja ryhmä Zvolenissa. Pitäkää meidät rukouksissanne! Mutta vain tiedoksenne, Kirkko on ihmeellinen asia. Kuten on evankeliumikin. Ja miten nastaa onkaan, että saan olla osa tätä?! Työ menee eteenpäin. Sen täytyy alkaa jostakin. Oi, ja Vanhin Holland oli täällä sunnuntaina, vaikka vain Praha sai kuulla häntä, ja hän kertoi meille taas, että temppeli tullaan rakentamaan Prahaan, ja että Vaarnat tulevat täplittämään tämän kansakunnan. Mikä kaunis näky, jota kohti työskennellä. Se tulee tapahtumaan. Minä haluan vain auttaa sitä tapahtumaan nopeammin.
Rakastan teitä kaikkia,
Sestra Izatt
P.S. Tilasin slovakkilaisen nimikyltin, jossa lukee ”Izattova” :). En voi odottaa.
Työn täytyy alkaa jostakin
Hei taas! Veljet, onpa ollut väsyttävää muutamat viime päivät. Mutta olen innostunut siitä mitä on edessäpäin. Lähdimme Jičínistä keskiviikkoaamuna ja jätimme asunnon aivan tahrattomaksi Vanhimmille, ajoimme auton kuuden massiivisen matkalaukkumme kanssa Prahaan, saimme apua Vanhimmilta päästäksemme bussiimme, mutta he olivat vähän myöhässä, joten myöhästyimme bussistamme, menimme seuraavalla, saavuimme Brnoon pari tuntia myöhässä, löysimme Vanhimmat, jotka soittivat Sisar Pysnakovalle, joka oli junapysäkillä katsomassa, kun junamme lähti. Soitimme Lähetystyöjohtajalle, ja koska seuraava juna ei saisi meitä Slovakiaan ennen kuin klo 22.00, hän käski meidän nukkua yön yli Brnossa ja ottaa sitten aikaisin juna aamulla. Joten tungimme minun matkalaukkuni, Sisar Dolinarin, JA Sisar Pysnakovan Vanhimpien pieneen siniseen Skoda Fabiaan. Se oli aikamoinen näky. Valitettavasti tietokoneet [täällä] missä olemme, ovat hitaita, joten ei kuvia tällä viikolla. Menimme sitten kaikki kiertokäynnille maanalaiseen kolikkomuseojuttuun, koska oli Valmistautumispäivä ja sitten [puhuimme ihmisille]. Menin uuden lähetystyötoverini kanssa, ja löysimme valmistautuneen sielun ja opetimme hänelle oppiaiheen myöhemmin sinä iltana.
Sitten menimme kaikki ruokaostoksille, ja Sisar Pysnakova ja minä nukuimme Brnon asunnon lattialla. Veljet, olipa se outoa olla takaisin [Brnossa], mutta rakastin sitä. Kerta kaikkiaan rakastin sitä. Seuraavana aamuna Vanhimmat tulivat, mahduttivat kuusi massiivista matkalaukkuamme JA kehomme autoonsa ja veivät meidät juna-asemalle. Me pääsimme junaan ihme-miehen avulla, ja melkein menimme ohi Bratislavan pysäkkimme. Jotenkin pääsimme pois laiturille saman miehen avulla juuri kun juna alkoi liikkua poispäin ja jäimme seisomaan ilman mitään ideaa mihin mennä. Niin raahasimme matkatavaramme alas ja ylös kolmet portaikot löytääksemme laiturimme ja hikoilimme kuin siat. (Vaikka siat eivät hikoile.) Löysimme junamme ja panimme kuusi samantapaista punaista matkalaukkuamme junanvaunuun vanhan slovakialaisen isoäidin kanssa. Hahah, se oli niin hassua; kävelin edestakaisin yrittäen löytää tyhjän, ja hänen oli lähinnä, joten sanoin: ”Anteeksi, minulla on kuusi matkalaukkua ja ystävä, voimmeko jakaa tämän huoneen kanssanne?” Ja hän sanoi kyllä, ja hänen silmänsä vallan pullottivat jokaisen matkalaukun kanssa, jonka toin alas. Junissa täällä on pikkuruiset käytävät, joten sinun täytyy liu’uttaa matkalaukkusi sivuttain... Ja sitten kasasin ne neljälle kuudesta istuimesta, ja viimein Sisar Pysnakova tuli sisään perässäni, ja olin aivan tippumassa. Hahaha, mutta se aloitti hyvän keskustelun :), ja opimme jonkin verran slovakkia häneltä.
Sitten saavuimme Banská Bystricaan (Isä, arvasit oikein!), ja Vanhimmat olivat siellä odottamassa. Aloimme kantaa matkalaukkuja ylös vielä yksiä jyrkkiä portaita, ja noin 4 askelmaa huipulta vain seisoin siinä pitelemässä tätä massiivista matkalaukkua, enkä voinut mennä enää. Katsoin ylös ja nauroin ja sanoin: ”Vanhimmat, olen jumissa!” Ja he tulivat pelastamaan. Käsivarteni olisivat voineet pudota pois. Vanhimmat ottivat sitten kaikki matkalaukkumme sillä aikaa kun odotimme juna-asemalla. Sitten he hakivat meidät, ja kun pääsimme autoon, he sanoivat: ”Me panimme kaikki laukkunne asuntoonne... olemme pahoillamme hajusta.” Voi ei. Jep, asunto on INHOTTAVA. Ooh, voisin kuolla. Vietimme koko päivän siivoten. MIKSEIVÄT POJAT OSAA SIIVOTA!? Ah. Joka tapauksessa. Tarpeeksi paasaustani. Vietimme myös juuri koko Valmistautumispäivän tähän mennessä siivoamiseen ja yrittämiseen purkaa matkatavaramme, koska emme ole vielä tehneet sitä, mutta komerot ja kaikki olivat vain niin likaisia, että kaikki piti pyyhkiä.
Jooooka tapauksessa. Niin pääsimme perille, ja heti seuraavana aamuna... ette koskaan arvaa, mutta nousimme bussiin mennäksemme suoraapäätä takaisin Brnoon. Jep. Takaisin Brnoon. Sisar Pysnakovalla oli siellä tutkija menossa kasteelle, ja Lähetystyöjohtaja antoi luvan niin kuin 9:lle lähetyssaarnaajalle tai enemmälle mennä sinne. Niin että se oli iso juttu, ja tutustuimme toisiimme aika hyvin bussissa, vaikka minun täytyy myöntää, että kuolasin koko matkan sinne, koska olin niin väsynyt ja nuokahtelin.
Kastetilaisuus oli täydellinen, ja sain nähdä suloisen Pavlani, jota rakastan niin paljon, sekä muita jäseniä, joista pidän hirveästi ja jotka olivat parhaita kavereitani. Rakastan Brnoa, se on onnellinen paikka! Sen jälkeen menimme heti takaisin bussiin ja saavuimme Slovakiaan klo 23.30. Vanhempi Vanhin sekä yksi toinen Vanhin olivat siellä hakemassa meidät autolla. Olemme niin onnekkaita. Lähetystyöjohtaja ei halunnut meitä taksiin niin myöhään. Niin sitten seuraavana aamuna oli Kirkko. En ole koskaan ollut niin väsynyt koko elämässäni. Minun koko, kaikki, sattuu, hahah, ja aivoni ovat niin väsyneet! Mutta se on hyvä tunne.
Kirkko täällä on niin hassu. Meillä on paljon tekemistä. Banská Bystricassa aloitamme Kirkon klo 9.30 aamulla, ja se kestää koko kolme tuntia, vaikka meillä on vain 9 jäsentä kirjoilla, ja vain 2 ovat aktiivisia. Joten muut lähetyssaarnaajat tulevat, niin että meillä on tarpeeksi pappeutta. Niin joka viikko me opetamme tai pidämme puheita. Tulen olemaan ammattipuhuja 9:ssä viikossa, luulen... ja sitten Kirkon jälkeen menemme Vanhimpien kaupunkiin ja järjestämme Sakramenttikokouksen heidän yhdelle uudelle käännynnäiselleen. Se vie koko päivämme sunnuntaisin, mutta se on hauskaa...
Olen vain niin väsynyt, ja minusta tuntuu kuin olisin mennyt taaksepäin niin kuin 3 siirtojaksoa kielitaidossa. Vaikka kielet ovat samantapaisia, ja he ymmärtävät toisiaan, minulle on vaikeaa ulkomaalaisena ymmärtää näitä ihmisiä. Murre on niin erilainen, ja kaikki on sokellettua, ja monet niistä harvoista sanoista, jotka tiedän, ovat erilaisia. Kuten myös verbien taivutukset. Joten tunnen itseni tyhmäksi toverini rinnalla, joka on se nuorempi toveri, mutta puhuu paljon enemmän kuin minä, koska hänen vanhempansa ovat molemmat tsekkejä, ja hän on kasvanut kielen kanssa. Mutta se tulee olemaan siunaus. On vain outoa olla taas se hiljaisempi lähetystyötoveruudessa, enkä pidä siitä kovin paljon, mutta jatkan puskemista.
Minun ei koskaan ole tarvinnut puskea niin paljon elämässäni. Se on höpsöä, koska kotona sanoin aina ”Mitä stressaamista lähetyssaarnaajilla on? He vain puhuvat Kirkosta koko päivän?” Mutta veljet, kun heittäydyt johonkin, kun et voi pitää taukoja, kun olet niin tiukassa aikataulussa, että olet jatkuvasti juoksemassa... se uuvuttaa sinut! Mutta haluan vain pinkaista loppuun. Yksi Sisarista Brnossa sanoi ohimennen: ”Sisar Izatt, sinä olet yksi vanhoista Lähetyskentällä.” Olin niin kuin höhhhh? Mutta kai se on totta. Olen ollut lähetystyössä yli vuoden. Ja se on eriskummallista.
Mutta joka tapauksessa, meillä on paljon edessäpäin. Lähetystyöjohtaja lähetti meidät tänne perustamaan seurakunnan, ja meillä on tuskin yksikkö, ja ryhmä Zvolenissa. Pitäkää meidät rukouksissanne! Mutta vain tiedoksenne, Kirkko on ihmeellinen asia. Kuten on evankeliumikin. Ja miten nastaa onkaan, että saan olla osa tätä?! Työ menee eteenpäin. Sen täytyy alkaa jostakin. Oi, ja Vanhin Holland oli täällä sunnuntaina, vaikka vain Praha sai kuulla häntä, ja hän kertoi meille taas, että temppeli tullaan rakentamaan Prahaan, ja että Vaarnat tulevat täplittämään tämän kansakunnan. Mikä kaunis näky, jota kohti työskennellä. Se tulee tapahtumaan. Minä haluan vain auttaa sitä tapahtumaan nopeammin.
Rakastan teitä kaikkia,
Sestra Izatt
P.S. Tilasin slovakkilaisen nimikyltin, jossa lukee ”Izattova” :). En voi odottaa.