Maaliskuun 14, 2012:
Olen menossa Jičíniin!
Oi heeeei kaikki! No nih. Tämä posti tulee olemaan fantastinen. SIIS SAIN SIIRRON. Tosiaan sain. Ei enää Brnoa. Olen menossa PIKKURIIKKISEEN kylään nimeltä Jičín. Se on niin pieni, että siellä on vain yksi bussi, joka kulkee kaupungintorin yhdeltä laidalta toiselle, hahah. Ja arvatkaa mitä, lähetystyötoverini ja minä tulemme olemaan AINOITA lähetyssaarnaajia koko kylässä, ja alueemme kattaa myös kaksi viereistä kylää. JA koska minulla on nyt kansainvälinen ajokortti, ja olen Vanhempi Lähetyssaarnaajatoveri, saan ajaa pientä autoa ympäriinsä, kun menemme tapaamaan vähemmän aktiivisia ympäröivissä kylissä. Haha, eikö se ole fantastista. Työskentelen sisar Jorgensenin kanssa. Hän ja minä olemme jo tulossa toimeen oikein hyvin. Olen innostunut näkemään mitä tämä siirto tuo tullessaan. Hän sanoi, että heillä on vain yksi tutkija tällä hetkellä, mutta se on ok. Olen aivan valmis aloittamaan alusta taas nollapisteestä. Kun tulin Brnoon, meillä oli NOLLA tutkijaa. Ja nyt katso miten Brnossa menee. Selvästikään se en ole minä, se on Herra. Mutta tiedän, että kun annat KAIKKESI tutkijoille ja työskentelet niin kovasti kuin voit ja uhraat, että Hän siunaa sinua ja asiat sujuvat. Se on ihanaa, ja rakastan tätä työtä.
Minun oli NIIN vaikeaa jättää hyvästit kaikille Brnossa! Teillä ei ole aavistustakaan miten paljon voi rakastua ihmisiin! Olin siellä tarpeeksi kauan todella, ja tarkoitan TODELLA, tutustuakseni seurakuntaan. Meillä oli NIIN monia jäsenoppitunteja viikossa, koska meillä oli ollut aikaa rakentaa ihmissuhteita, ja he luottivat meihin ja halusivat auttaa. Toivon, että voin tehdä saman täällä Jičínissä ja tutustua jäseniin. Olen kuullut, että seurakunta on oikeastaan aika iso verrattuna siihen miten pikkuinen kaupunki on. Noin neljäkymmentä tai viisikymmentä ihmistä tulee kirkkoon joka viikko. Hurraa. Se merkitsee, että voimme saada roppakaupalla jäsenopetuksia ja aloittaa juhlat. Jäsenet ovat OIKEA TIE. Tarkoitan sitä. Heti kun kuuntelin sitä ja tosiaankin näin vaivaa rukoilla jäsenten puolesta, rakastaa heitä, ja palvella heitä aina kun voin, lähetystyö suorastaan ampaisi vauhtiin kuin raketti.
Rakastan Brnoa. Tulen ikävöimään sitä. Asuin siellä KUUSI kuukautta. Kuusi kuukautta. Tunnen sen hyvin, enkä voi odottaa kunnes vien teidät sinne! Puhun vielä kuin brnolainen, slangilla ja kaikki. OI ahhah, ja kerroin lähetysjohtajalle, että jos hän siirtää minut, hänen täytyy pistää minut ”tsekkiläiseen kuoppaan”, koska haluan oppia TSEKKIÄ! Kaikki Brnossa näyttävät haluavan puhua englantia kanssamme, hyvät hyssykät. JOTEN, lähetysjohtaja tökkäsi minut mitä pienimpään kylään. Ja olen vallan innostunut siitä. Se tulee olemaan täysin erilainen maailma kuin Brno. Siis se on suuri uutinen :). Sain siirron!
Muita päivityksiä: Sisar Brimhall kouluttaa tsekkiläistä uutta tulokasta Brnossa, ja sisar Smith tulee myös olemaan siellä heidän kanssaan 2 viikkoa. Täällä ei ole yhtään syntyperäisiä tsekkiläisiä [lähetyssaarnaajia], mutta tämä tyttö Melissa puhuu tsekkiä, koska hänen vanhempansa ovat tsekkejä. Mutta hän kasvoi Utahissa, joten se on vähän niin kuin minun tilanteeni suomen kielen kanssa. Hän oli itse asiassa ensimmäisenä vuotenani Brigham Young yliopiston (BYU:n) seurakunnassani, ja olin hänen kotikäyntiopettajansa, joten tunnen hänet. Ensimmäisellä viikollani täällä hänen vanhempansa olivat Brnossa, ja he sanoivat: ”Hei, sinä olet se suomalainen, jonka Melissa tuntee!” Haha, niin hassua. Joten tulee olemaan niin hienoa sisar Brimhallille, että hän saa olla syntyperäisen kanssa! Kuinka onnekas hän onkaan. Hänen tsekin kielitaitonsa tulee olemaan NIIN HYVÄ. Toivon, että saan palvella Melissan kanssa tulevaisuudessa. Auttaisi todella, jos saisimme muutamia syntyperäisiä tänne. Lähetyssaarnaajat eivät puhu kovin hyvin, jos tiedätte mitä tarkoitan, haha, minä mukaanluettuna. Voi että. Mitä enemmän puhun ihmisille sitä vähemmän tunnun osaavan tsekkiä! Mutta luulen, että tämä kyläjuttu tulee auttamaan. Sisar Smith tulee muuttamaan toiseen kaupunkiin parin viikon päästä, koska yksi uusista tulokkaista nyrjäytti nilkkansa tai jotain Lähetystyökeskuksessa, joten hän tulee kahden viikon päästä. Joten siihen asti lähetyskentällä täytyy olla kolmikko. Sisar Smith tulee olemaan sisaren kanssa, joka on ollut täällä kaikkein kauimmin kaikista sisarista, ja sitten toinen tyttö sisar Brimhallin Lähetystyökeskusryhmästä tulee kouluttamaan uuden tulokkaan. Kuulostaa monimutkaiselta näin postissa, haha.
Ok, siis tämä viikonloppu oli FANTASTINEN. Rakastin sitä. Arvatkaa kuka tuli kaupunkiin? Vanhin Christofferson, Apostoli. Prahassa oli suuri konferenssi. Kutsuimme tutkijamme, ja hän LAULOI KUORON KANSSA Apostolin konferenssissa. Eikös se ole fantastista?! Hän oli tullut kirkkoon kaksi viikkoa ennen sitä, ja eräs jäsen kutsui hänet kuoroon, joten hän meni, ja sitten Brnon kuoro yhdistyi muiden kaupunkien [kanssa] laulamaan, ja hän oli siellä joukossa. Se oli NIIN KAUNISTA. Konferenssin lopussa tunsin Pyhän Hengen niin voimakkaasti, ja sitten kuoro nousi ylös ja lauloi, ja vain katselin [tutkijaamme] laulamassa koko sydämestään, ja ajattelin kuinka ylpeä Taivaallisen Isän täytyy olla hänestä juuri nyt. Ja aivan hänen takanaan oli parikymmentävuotias nuori mies, jolle soitan joka viikko, jotta hän tulisi kirkkoon, joka tuli, ja hän oli siellä, ja hänkin liittyi kuoroon, ja hän näytti enkeliltä. Kyyneleet vain purskahtivat kasvoistani. Se oli niin kaunista. Ja monet Brnon tutkijoista olivat siellä, ja puhuin heille kaikille, ja he olivat kaikki tunteneet Pyhän Hengen, ja he kerta kaikkiaan rakastivat sitä.
Plus edellisenä iltana oli ollut suuri Nuorten Naimattomien Aikuisten konferenssi, jonne [tutkijamme] oli myös mennyt (kirkko vuokrasi bussin, ja niin hän sai mennä kaikkien kanssa, ja hän yöpyi ystävänsä luona) ja hän sanoi, että se oli NIIN HYVÄ! Aaaah, olin niin onnellinen! Ja sitten sen jälkeen kaikki lähetyssaarnaajat ryntäsivät kirkkorakennukseen, koska Vanhin Christofferson oli tulossa puhumaan meille. Asettauduimme valmiiksi suureen ryhmäkuvaan, ja sitten hän käveli sisään, ja otimme sen, ja sitten marssimme jonossa kättelemään häntä. Hänen poikansa itse asiassa palveli täällä myös 17 vuotta sitten, joten hänkin oli siellä kuten myös sisar Christofferson ja Vanhin ja sisar Caussé Seitsenkymmenen [koorumista]. Joten sain kätellä heitä, ja se oli ihanaa, ja sitten tulin hänen poikansa kohdalle, ja hän katsoi minua ja sanoi: ”Hei, oletko sinä se sisar, joka puhuu suomea?” ja minä sanoin: ”Kyllä.” ja hän sanoi: ”Oi, se on hienoa, minun veljenpoikani palasi juuri Suomesta!” [Äidin kommentti: mahdollisesti sisarenpoika?], ja olin hyvin iloinen kuullessani sen, ja hän kysyi etunimeäni ja kaikkea niin että voimme hengata yhdessä kun palaan BYU:hun. Niin se oli upeaa, ja tunsin itseni erityiseksi tietäessäni että jotenkin Apostolin poika tiesi, että puhun suomea. Haha.
Ja sitten soljuimme kaikki takaisin kappeliin, ja saimme kuulla kaikkien puhuvan. Vanhin Christoffersonin poika puhui, ja hän sanoi, että hän ensin inhosi olla täällä. Hän sanoi, että kaikki mitä hän oli halunnut koskaan tehdä oli palvella lähetystyössä. Ja sitten se tuli, ja hän oli niin innostunut, mutta sitten hän tuli niin onnettomaksi. Kukaan ei puhunut hänelle, eikä kukaan tullut kirkkoon. Hän kertoi meille yhdestä sunnuntaista, jolloin lähetyssaarnaajat saapuivat huoneeseen, joka heillä oli kirkkorakennuksena, eikä siellä ollut ketään paitsi he, joten he menivät kaikki ulos etsimään jotakuta tulemaan kirkkoon, koska he eivät voineet aloittaa Sakramentti[kokousta] ilman jotain ihmisiä. Ja hän sanoi, että asiat menivät siihen pisteeseen, että hänellä oli uni, jossa ratikka ajoi hänen päälleen ja hänen jalkansa piti amputoida ja hän tunsi HELPOTUSTA, koska se merkitsi, että hän voisi mennä kotiin. Hän sanoi, että se oli niin vaikeaa, mutta sitten hän alkoi rakastaa sitä, ja hän tukahdutti kyyneleensä kun hän sanoi: ”Jonakin päivänä tulette KAIPAAMAAN palaamista näiden ihmisten luokse.” Hän kertoi meille kuinka paljon kirkko on jo kasvanut, ja kuinka meidän pitää pitää päämme pystyssä, vaikka työ täällä on hidasta. Ilmeisesti joku Apostoli on profetoinut, että Tsekin tasavalta ja Slovakia tulevat kallistumaan kunnes kellahtavat, ja että aivan yhtäkkiä, lähetystyö tulee lisääntymään räjähdysmäisesti. En tiennyt siitä, mutta Vanhin Christofferson vahvisti sen.
Itse asiassa hän piti kysymys- ja vastaustuokion. En kysynyt mitään, mutta hän sanoi muutamia mielenkiintoisia asioita. Hän sanoi, että toimistossa, jossa he jakavat lähetystyötehtävät, he itse asiassa ottavat ensin esille tämän puolen maailmaa, Itä-Euroopan maat, ja sitten he käyvät läpi lähetyssaarnaajat ja löytävät ne jotka ovat ”parhaita” täyttämään nuo paikat. Hän kertoi meille, että joka paikassa on erityistä, mutta että hän voi kertoa meille, että jokainen Apostoli tietää, että nämä maat ovat vaikeimpia lähetyssaarnaajille. Joten hän kertoi meille, että meidät valittiin, koska he lukivat läpi henkilökuvamme, löysivät parhaat, rukoilivat, ja määräsivät tehtävät. Rehellisesti sanoen oli outoa kuulla se Apostolilta, mutta uskon häntä. Ja olen tosi innostunut ajasta jolloin Tsekin tasavalta tulee avautumaan tavalla, jonka joku on profetoinut.
Ja sitten, niin nasta juttu tapahtui minulle. Joku toi esille siinä kysymyksissä ja vastauksissa jotakin tavoitteista ja kuinka Vanhin Caussé oli käskenyt meidän harjoittaa enemmän uskoa jne. Se on ollut tämä suuri juttu. Ja, jostain syystä minut tunnetaan lähetyskentällä tavoitteiden asettamisestani. Se vanhin mainitsi kuinka jotkut lähetyssaarnaajat asettavat korkeita tavoitteita, ja kuinka hän on yrittänyt tehdä niin, mutta sitten hän kamppailee realistisuuden ja korkeiden tavoitteiden asettamisen kanssa. Vanhin Caussé katsoi lähetysjohtajaa ja sanoi: ”Entäpä jos sinä otat tämän?” ja niin lähetysjohtaja nousi seisomaan. Hän alkoi puhua tavoitteiden asettamisen tärkeydestä ja mainitsi kuinka huoneessa on yksi sisar, joka tietää miten tosiaan rukouksen ja uskon avulla asettaa korkeita tavoitteita. Sitten hän sanoi: ”En halua saattaa ketään täällä hämilleen, mutta hän istuu aivan takanani.” Haha, minä vain hymyilin, ja Apostoli katsoi minua, ja sitten lähetysjohtaja mainitsi minut nimeltä ja sanoi, että en ainoastaan osaa asettaa korkeita tavoitteita, mutta saavutan ne. Tunsin itseni niin arvostetuksi. Se oli hyvin ystävällistä häneltä, ja Vanhin Christofferson hymyili minulle ja siirtyi sitten seuraavaan kysymykseen. Olen niin iloinen, että lähetysjohtaja on ylpeä minusta, mutta olen myös iloinen, että minulla on jotain annettavana täällä. Vaikka se olisi vain ylläpitää ihmisten innostusta, haha. No joka tapauksessa, se oli kaunis hetki, ja tunsin itseni niin arvostetuksi, ja en tiedä. Erityiseksi kai, vaikka se kuulostaa kummalliselta. Mutta tunsin. Yksi Apostoleista sai selville kuinka kovasti yritän työskennellä, ja se sai minut tuntemaan vielä läheisemmin, että Taivaallinen Isä oli ehkä myös huomannut.
Konferenssin jälkeen kapusimme kaikki bussiin, joka oli vain lähetyssaarnaajia varten, ja minä istuin sisar Brimhallin viereen. Asetuimme paikoillemme, ja katsoin tarkistaakseni puhelimen. Katsoin äkkiä kahdesti, ja edes tajuamatta mikä se oli kyyneleet alkoivat virrata alas poskiani. Tunteeni tajusivat mitä oli tapahtunut ennen aivojani. [Entinen tutkija], jonka puolesta olin rukoillut melkein päivittäin jo kuukausia, ja joka ei koskaan ota meihin takaisin yhteyttä, vaikka satunnaisesti soitan tai tekstaan muutaman viikon välein, oli tekstannut. Juuri silloin. Ja tiedättekö mitä? Olin ollut rukoilemassa niin kovasti, että: ”Kiltti Taivaallinen Isä, jos se on Sinun tahtosi, voisinko nähdä [tämän tutkijan] vielä kerran ennen kuin lähden Brnosta?” Rukoilin joka kerta kun astuin ratikkaan, [että] näkisin hänet joskus siellä, ja rukoilin, että ehkä hän tulisi englannin [tunnille] joskus. Muttei hän koskaan tullut. No, viikkoa aikaisemmin olin soittanut hänelle [kertoakseni] konferenssista, muttei hän ollut vastannut. Kunnes silloin. Ja tekstissä luki vain: ”Minulla on ollut paljon työtä, tulen englantiin joskus kun minulla on aikaa.” Mutta minä vain itkin ja itkin. Tiesin juuri silloin, että tulisin saamaan siirron ja että Taivaallinen Isä oli kuullut rukoukseni. Hän ei ollut unohtanut [tätä tutkijaa], ja Hän oli lähettänyt minulle sen lempeän armoteon ja sen pienen muistutuksen siitä. Se oli ihme. Jotakin, jota tarvitsin niin paljon ja jotakin, jonka tulen aina muistamaan. Näytin tekstin sisar Brimhallille, ja hän itki ilosta kanssani. Se oli mahtavaa, ja sitten tämä vanhin kääntyi ympäri ja sanoi: ”Luulen, että minulta jäi jotakin välistä?” Hahahah! Veljet. Pyhä Henki oli voimakas sinä päivänä. Sitten bussimatkalla takaisin katsoimme ”Seitsemäntoista ihmettä”, pioneerielokuvan. Ja minä itkin. Itkin, koska tiesin, että Kirkko on totta. Ja tiesin, että tämä työ on jokaisen pienoisen uhrauksen arvoinen. Ja tiesin, että Taivaallinen Isä rakastaa lapsiaan. Pioneereja, [entistä tutkijaamme], ja minua.
Niin saavuimme takaisin Brnoon ja ryhdyimme taas työhön. Sisar Brimhall sai sinä iltana selville, että hän tulee kouluttamaan, joten tiesin, että saisin siirron. Maanantaina saimme soitot, että menisin Jičíniin, ja sitten tiistaina oli englannin [tunti]. Tekstasin [entiselle tutkijallemme], ja hän sanoi olevansa tulossa. Olin niin innostunut koko päivän. Muttei hän tullut. Tekstasin hänelle jälkeenpäin ja kysyin missä hän oli, ja hän sanoi Namestilla. Mutta tiedättekö mitä? Hän soitti minulle tiistai-iltana. [Entinen tutkijamme], joka ei koskaan soita, soitti minulle, ja olisin voinut kuolla siihen paikkaan, olin niin onnellinen. Kysyin häneltä miten hän oli voinut. Ja hän sanoi, että hän oli niin terve, ja hän oli aloittanut oman bisneksen, että hänellä oli oma nettisivu, ja että elämä meni niin hyvin. Olin NIIN iloinen hänen puolestaan, ja kerroin hänelle, että hänen soittonsa minulle oli ihme minulle. Tunnen kyynelteni tulevan juuri nyt. Tunnen hyvin vahvasti, että tunsin [hänet] joskus ennen. En millään voinut olla tuntematta. Ja jos en tuntenut, jostain syystä tunnen itseni vain hyvin läheiseksi hänen kanssaan jostain syystä. Hän on niin erityinen, ja hänen on tarkoitus olla osa tätä Kirkkoa. Kysyin [häneltä] rukoileeko hän vielä ja oliko hän vielä uskovainen, ja hän sanoi: ”Tietysti Sestro! Rukoilen joka päivä!” Ja olin NIIN ONNELLINEN. Ja sitten puhuimme hänen äidistään ja elämästä vain muutaman minuutin, ja hän nauroi ja minä nauroin, ja se oli mahtavaa. Kerroin hänelle, että olin surullinen, etten voinut nähdä häntä ennen kuin lähdin, mutta että vanhempani olivat tulossa joulun aikaan, joten ehkä silloin. Hän oli auliisti samaa mieltä ja sanoi: ”Kirjoita ylös numeroni, sinulla on se! Ja sitten voimme kaikki mennä hakemaan syötävää.” Joten vanhemmat, valmistautukaa siihen. Se oli kaikki mitä tarvitsin. Kaikki mitä tarvitsin voidakseni jättää Brnon taakseni hyvin muistoin ja tunteakseni päättymisen jonka tarvitsin ja voidakseni pitää kiinni siitä kauniista muistosta ja mennä Jičíniin ja antaa sille koko sydämeni. Olen niin iloinen, että [hänellä] menee hyvin. Työ tekee ihmeitä sielulle, ja kuten vanhin Francis sanoi, Pyhä Henki työskentelee [hänen] kanssaan; hän tulee palaamaan. Tiedän, että se on totta. Ja tiedän, että se on totta kaikkien Jumalan lasten kohdalla.
Olen niin rakastunut tähän evankeliumiin. Se on totta. Kun elämme sen periaatteiden mukaan, olemme parempia ihmisiä. Työskentelen ahkerammin ja olen onnellisempi kun teen mitä Jumala haluaa minun tekevän. Rakastan teitä kaikkia. Olemme vielä Prahassa, joten aika mennä Jičíniin. Vannon, että matkalaukkuni ovat täynnä kiviä! Haha, en tiedä mitä pakkasin, mutta tulee olemaan seikkailu viedä ne koko matkan asunnollemme kylän keskustaan! OI, plus sain kaksi pakettia sinulta Äiti-kulta! Kiitos! En voi odottaa. Rakastan paketteja. Haha, kaikki rakastavat. Mutta varsinkin minä. Kiitos, että pidätte niin hyvää huolta minusta. Juttujen näkeminen teiltä kohottaa mieltäni. Emme olekaan loppujen lopuksi niin kaukana. Rakastan teitä kaikkia. Olette aina rukouksissani. Joka päivä. Rakastan teitä niin paljon, ja arvostan niin paljon sitä mitä olette tehneet hyväkseni. Kiitos, että kasvatitte minut tässä evankeliumissa. Kiitos, että panitte sen etusijalle. Kerroin juuri eräälle jäsenelle kirkkorakennuksessa siitä kuinka olin siellä kun olin 16-vuotias. Miten kaunis muisto. Eikä se olisi tapahtunut ellei minulla olisi ollut vanhempia jotka panevat Kirkon niin etusijalle. Kiitos kaikesta mitä teette. Rakastan teitä enemmän joka päivä!
Rakkaudella,
Satu
Olen menossa Jičíniin!
Oi heeeei kaikki! No nih. Tämä posti tulee olemaan fantastinen. SIIS SAIN SIIRRON. Tosiaan sain. Ei enää Brnoa. Olen menossa PIKKURIIKKISEEN kylään nimeltä Jičín. Se on niin pieni, että siellä on vain yksi bussi, joka kulkee kaupungintorin yhdeltä laidalta toiselle, hahah. Ja arvatkaa mitä, lähetystyötoverini ja minä tulemme olemaan AINOITA lähetyssaarnaajia koko kylässä, ja alueemme kattaa myös kaksi viereistä kylää. JA koska minulla on nyt kansainvälinen ajokortti, ja olen Vanhempi Lähetyssaarnaajatoveri, saan ajaa pientä autoa ympäriinsä, kun menemme tapaamaan vähemmän aktiivisia ympäröivissä kylissä. Haha, eikö se ole fantastista. Työskentelen sisar Jorgensenin kanssa. Hän ja minä olemme jo tulossa toimeen oikein hyvin. Olen innostunut näkemään mitä tämä siirto tuo tullessaan. Hän sanoi, että heillä on vain yksi tutkija tällä hetkellä, mutta se on ok. Olen aivan valmis aloittamaan alusta taas nollapisteestä. Kun tulin Brnoon, meillä oli NOLLA tutkijaa. Ja nyt katso miten Brnossa menee. Selvästikään se en ole minä, se on Herra. Mutta tiedän, että kun annat KAIKKESI tutkijoille ja työskentelet niin kovasti kuin voit ja uhraat, että Hän siunaa sinua ja asiat sujuvat. Se on ihanaa, ja rakastan tätä työtä.
Minun oli NIIN vaikeaa jättää hyvästit kaikille Brnossa! Teillä ei ole aavistustakaan miten paljon voi rakastua ihmisiin! Olin siellä tarpeeksi kauan todella, ja tarkoitan TODELLA, tutustuakseni seurakuntaan. Meillä oli NIIN monia jäsenoppitunteja viikossa, koska meillä oli ollut aikaa rakentaa ihmissuhteita, ja he luottivat meihin ja halusivat auttaa. Toivon, että voin tehdä saman täällä Jičínissä ja tutustua jäseniin. Olen kuullut, että seurakunta on oikeastaan aika iso verrattuna siihen miten pikkuinen kaupunki on. Noin neljäkymmentä tai viisikymmentä ihmistä tulee kirkkoon joka viikko. Hurraa. Se merkitsee, että voimme saada roppakaupalla jäsenopetuksia ja aloittaa juhlat. Jäsenet ovat OIKEA TIE. Tarkoitan sitä. Heti kun kuuntelin sitä ja tosiaankin näin vaivaa rukoilla jäsenten puolesta, rakastaa heitä, ja palvella heitä aina kun voin, lähetystyö suorastaan ampaisi vauhtiin kuin raketti.
Rakastan Brnoa. Tulen ikävöimään sitä. Asuin siellä KUUSI kuukautta. Kuusi kuukautta. Tunnen sen hyvin, enkä voi odottaa kunnes vien teidät sinne! Puhun vielä kuin brnolainen, slangilla ja kaikki. OI ahhah, ja kerroin lähetysjohtajalle, että jos hän siirtää minut, hänen täytyy pistää minut ”tsekkiläiseen kuoppaan”, koska haluan oppia TSEKKIÄ! Kaikki Brnossa näyttävät haluavan puhua englantia kanssamme, hyvät hyssykät. JOTEN, lähetysjohtaja tökkäsi minut mitä pienimpään kylään. Ja olen vallan innostunut siitä. Se tulee olemaan täysin erilainen maailma kuin Brno. Siis se on suuri uutinen :). Sain siirron!
Muita päivityksiä: Sisar Brimhall kouluttaa tsekkiläistä uutta tulokasta Brnossa, ja sisar Smith tulee myös olemaan siellä heidän kanssaan 2 viikkoa. Täällä ei ole yhtään syntyperäisiä tsekkiläisiä [lähetyssaarnaajia], mutta tämä tyttö Melissa puhuu tsekkiä, koska hänen vanhempansa ovat tsekkejä. Mutta hän kasvoi Utahissa, joten se on vähän niin kuin minun tilanteeni suomen kielen kanssa. Hän oli itse asiassa ensimmäisenä vuotenani Brigham Young yliopiston (BYU:n) seurakunnassani, ja olin hänen kotikäyntiopettajansa, joten tunnen hänet. Ensimmäisellä viikollani täällä hänen vanhempansa olivat Brnossa, ja he sanoivat: ”Hei, sinä olet se suomalainen, jonka Melissa tuntee!” Haha, niin hassua. Joten tulee olemaan niin hienoa sisar Brimhallille, että hän saa olla syntyperäisen kanssa! Kuinka onnekas hän onkaan. Hänen tsekin kielitaitonsa tulee olemaan NIIN HYVÄ. Toivon, että saan palvella Melissan kanssa tulevaisuudessa. Auttaisi todella, jos saisimme muutamia syntyperäisiä tänne. Lähetyssaarnaajat eivät puhu kovin hyvin, jos tiedätte mitä tarkoitan, haha, minä mukaanluettuna. Voi että. Mitä enemmän puhun ihmisille sitä vähemmän tunnun osaavan tsekkiä! Mutta luulen, että tämä kyläjuttu tulee auttamaan. Sisar Smith tulee muuttamaan toiseen kaupunkiin parin viikon päästä, koska yksi uusista tulokkaista nyrjäytti nilkkansa tai jotain Lähetystyökeskuksessa, joten hän tulee kahden viikon päästä. Joten siihen asti lähetyskentällä täytyy olla kolmikko. Sisar Smith tulee olemaan sisaren kanssa, joka on ollut täällä kaikkein kauimmin kaikista sisarista, ja sitten toinen tyttö sisar Brimhallin Lähetystyökeskusryhmästä tulee kouluttamaan uuden tulokkaan. Kuulostaa monimutkaiselta näin postissa, haha.
Ok, siis tämä viikonloppu oli FANTASTINEN. Rakastin sitä. Arvatkaa kuka tuli kaupunkiin? Vanhin Christofferson, Apostoli. Prahassa oli suuri konferenssi. Kutsuimme tutkijamme, ja hän LAULOI KUORON KANSSA Apostolin konferenssissa. Eikös se ole fantastista?! Hän oli tullut kirkkoon kaksi viikkoa ennen sitä, ja eräs jäsen kutsui hänet kuoroon, joten hän meni, ja sitten Brnon kuoro yhdistyi muiden kaupunkien [kanssa] laulamaan, ja hän oli siellä joukossa. Se oli NIIN KAUNISTA. Konferenssin lopussa tunsin Pyhän Hengen niin voimakkaasti, ja sitten kuoro nousi ylös ja lauloi, ja vain katselin [tutkijaamme] laulamassa koko sydämestään, ja ajattelin kuinka ylpeä Taivaallisen Isän täytyy olla hänestä juuri nyt. Ja aivan hänen takanaan oli parikymmentävuotias nuori mies, jolle soitan joka viikko, jotta hän tulisi kirkkoon, joka tuli, ja hän oli siellä, ja hänkin liittyi kuoroon, ja hän näytti enkeliltä. Kyyneleet vain purskahtivat kasvoistani. Se oli niin kaunista. Ja monet Brnon tutkijoista olivat siellä, ja puhuin heille kaikille, ja he olivat kaikki tunteneet Pyhän Hengen, ja he kerta kaikkiaan rakastivat sitä.
Plus edellisenä iltana oli ollut suuri Nuorten Naimattomien Aikuisten konferenssi, jonne [tutkijamme] oli myös mennyt (kirkko vuokrasi bussin, ja niin hän sai mennä kaikkien kanssa, ja hän yöpyi ystävänsä luona) ja hän sanoi, että se oli NIIN HYVÄ! Aaaah, olin niin onnellinen! Ja sitten sen jälkeen kaikki lähetyssaarnaajat ryntäsivät kirkkorakennukseen, koska Vanhin Christofferson oli tulossa puhumaan meille. Asettauduimme valmiiksi suureen ryhmäkuvaan, ja sitten hän käveli sisään, ja otimme sen, ja sitten marssimme jonossa kättelemään häntä. Hänen poikansa itse asiassa palveli täällä myös 17 vuotta sitten, joten hänkin oli siellä kuten myös sisar Christofferson ja Vanhin ja sisar Caussé Seitsenkymmenen [koorumista]. Joten sain kätellä heitä, ja se oli ihanaa, ja sitten tulin hänen poikansa kohdalle, ja hän katsoi minua ja sanoi: ”Hei, oletko sinä se sisar, joka puhuu suomea?” ja minä sanoin: ”Kyllä.” ja hän sanoi: ”Oi, se on hienoa, minun veljenpoikani palasi juuri Suomesta!” [Äidin kommentti: mahdollisesti sisarenpoika?], ja olin hyvin iloinen kuullessani sen, ja hän kysyi etunimeäni ja kaikkea niin että voimme hengata yhdessä kun palaan BYU:hun. Niin se oli upeaa, ja tunsin itseni erityiseksi tietäessäni että jotenkin Apostolin poika tiesi, että puhun suomea. Haha.
Ja sitten soljuimme kaikki takaisin kappeliin, ja saimme kuulla kaikkien puhuvan. Vanhin Christoffersonin poika puhui, ja hän sanoi, että hän ensin inhosi olla täällä. Hän sanoi, että kaikki mitä hän oli halunnut koskaan tehdä oli palvella lähetystyössä. Ja sitten se tuli, ja hän oli niin innostunut, mutta sitten hän tuli niin onnettomaksi. Kukaan ei puhunut hänelle, eikä kukaan tullut kirkkoon. Hän kertoi meille yhdestä sunnuntaista, jolloin lähetyssaarnaajat saapuivat huoneeseen, joka heillä oli kirkkorakennuksena, eikä siellä ollut ketään paitsi he, joten he menivät kaikki ulos etsimään jotakuta tulemaan kirkkoon, koska he eivät voineet aloittaa Sakramentti[kokousta] ilman jotain ihmisiä. Ja hän sanoi, että asiat menivät siihen pisteeseen, että hänellä oli uni, jossa ratikka ajoi hänen päälleen ja hänen jalkansa piti amputoida ja hän tunsi HELPOTUSTA, koska se merkitsi, että hän voisi mennä kotiin. Hän sanoi, että se oli niin vaikeaa, mutta sitten hän alkoi rakastaa sitä, ja hän tukahdutti kyyneleensä kun hän sanoi: ”Jonakin päivänä tulette KAIPAAMAAN palaamista näiden ihmisten luokse.” Hän kertoi meille kuinka paljon kirkko on jo kasvanut, ja kuinka meidän pitää pitää päämme pystyssä, vaikka työ täällä on hidasta. Ilmeisesti joku Apostoli on profetoinut, että Tsekin tasavalta ja Slovakia tulevat kallistumaan kunnes kellahtavat, ja että aivan yhtäkkiä, lähetystyö tulee lisääntymään räjähdysmäisesti. En tiennyt siitä, mutta Vanhin Christofferson vahvisti sen.
Itse asiassa hän piti kysymys- ja vastaustuokion. En kysynyt mitään, mutta hän sanoi muutamia mielenkiintoisia asioita. Hän sanoi, että toimistossa, jossa he jakavat lähetystyötehtävät, he itse asiassa ottavat ensin esille tämän puolen maailmaa, Itä-Euroopan maat, ja sitten he käyvät läpi lähetyssaarnaajat ja löytävät ne jotka ovat ”parhaita” täyttämään nuo paikat. Hän kertoi meille, että joka paikassa on erityistä, mutta että hän voi kertoa meille, että jokainen Apostoli tietää, että nämä maat ovat vaikeimpia lähetyssaarnaajille. Joten hän kertoi meille, että meidät valittiin, koska he lukivat läpi henkilökuvamme, löysivät parhaat, rukoilivat, ja määräsivät tehtävät. Rehellisesti sanoen oli outoa kuulla se Apostolilta, mutta uskon häntä. Ja olen tosi innostunut ajasta jolloin Tsekin tasavalta tulee avautumaan tavalla, jonka joku on profetoinut.
Ja sitten, niin nasta juttu tapahtui minulle. Joku toi esille siinä kysymyksissä ja vastauksissa jotakin tavoitteista ja kuinka Vanhin Caussé oli käskenyt meidän harjoittaa enemmän uskoa jne. Se on ollut tämä suuri juttu. Ja, jostain syystä minut tunnetaan lähetyskentällä tavoitteiden asettamisestani. Se vanhin mainitsi kuinka jotkut lähetyssaarnaajat asettavat korkeita tavoitteita, ja kuinka hän on yrittänyt tehdä niin, mutta sitten hän kamppailee realistisuuden ja korkeiden tavoitteiden asettamisen kanssa. Vanhin Caussé katsoi lähetysjohtajaa ja sanoi: ”Entäpä jos sinä otat tämän?” ja niin lähetysjohtaja nousi seisomaan. Hän alkoi puhua tavoitteiden asettamisen tärkeydestä ja mainitsi kuinka huoneessa on yksi sisar, joka tietää miten tosiaan rukouksen ja uskon avulla asettaa korkeita tavoitteita. Sitten hän sanoi: ”En halua saattaa ketään täällä hämilleen, mutta hän istuu aivan takanani.” Haha, minä vain hymyilin, ja Apostoli katsoi minua, ja sitten lähetysjohtaja mainitsi minut nimeltä ja sanoi, että en ainoastaan osaa asettaa korkeita tavoitteita, mutta saavutan ne. Tunsin itseni niin arvostetuksi. Se oli hyvin ystävällistä häneltä, ja Vanhin Christofferson hymyili minulle ja siirtyi sitten seuraavaan kysymykseen. Olen niin iloinen, että lähetysjohtaja on ylpeä minusta, mutta olen myös iloinen, että minulla on jotain annettavana täällä. Vaikka se olisi vain ylläpitää ihmisten innostusta, haha. No joka tapauksessa, se oli kaunis hetki, ja tunsin itseni niin arvostetuksi, ja en tiedä. Erityiseksi kai, vaikka se kuulostaa kummalliselta. Mutta tunsin. Yksi Apostoleista sai selville kuinka kovasti yritän työskennellä, ja se sai minut tuntemaan vielä läheisemmin, että Taivaallinen Isä oli ehkä myös huomannut.
Konferenssin jälkeen kapusimme kaikki bussiin, joka oli vain lähetyssaarnaajia varten, ja minä istuin sisar Brimhallin viereen. Asetuimme paikoillemme, ja katsoin tarkistaakseni puhelimen. Katsoin äkkiä kahdesti, ja edes tajuamatta mikä se oli kyyneleet alkoivat virrata alas poskiani. Tunteeni tajusivat mitä oli tapahtunut ennen aivojani. [Entinen tutkija], jonka puolesta olin rukoillut melkein päivittäin jo kuukausia, ja joka ei koskaan ota meihin takaisin yhteyttä, vaikka satunnaisesti soitan tai tekstaan muutaman viikon välein, oli tekstannut. Juuri silloin. Ja tiedättekö mitä? Olin ollut rukoilemassa niin kovasti, että: ”Kiltti Taivaallinen Isä, jos se on Sinun tahtosi, voisinko nähdä [tämän tutkijan] vielä kerran ennen kuin lähden Brnosta?” Rukoilin joka kerta kun astuin ratikkaan, [että] näkisin hänet joskus siellä, ja rukoilin, että ehkä hän tulisi englannin [tunnille] joskus. Muttei hän koskaan tullut. No, viikkoa aikaisemmin olin soittanut hänelle [kertoakseni] konferenssista, muttei hän ollut vastannut. Kunnes silloin. Ja tekstissä luki vain: ”Minulla on ollut paljon työtä, tulen englantiin joskus kun minulla on aikaa.” Mutta minä vain itkin ja itkin. Tiesin juuri silloin, että tulisin saamaan siirron ja että Taivaallinen Isä oli kuullut rukoukseni. Hän ei ollut unohtanut [tätä tutkijaa], ja Hän oli lähettänyt minulle sen lempeän armoteon ja sen pienen muistutuksen siitä. Se oli ihme. Jotakin, jota tarvitsin niin paljon ja jotakin, jonka tulen aina muistamaan. Näytin tekstin sisar Brimhallille, ja hän itki ilosta kanssani. Se oli mahtavaa, ja sitten tämä vanhin kääntyi ympäri ja sanoi: ”Luulen, että minulta jäi jotakin välistä?” Hahahah! Veljet. Pyhä Henki oli voimakas sinä päivänä. Sitten bussimatkalla takaisin katsoimme ”Seitsemäntoista ihmettä”, pioneerielokuvan. Ja minä itkin. Itkin, koska tiesin, että Kirkko on totta. Ja tiesin, että tämä työ on jokaisen pienoisen uhrauksen arvoinen. Ja tiesin, että Taivaallinen Isä rakastaa lapsiaan. Pioneereja, [entistä tutkijaamme], ja minua.
Niin saavuimme takaisin Brnoon ja ryhdyimme taas työhön. Sisar Brimhall sai sinä iltana selville, että hän tulee kouluttamaan, joten tiesin, että saisin siirron. Maanantaina saimme soitot, että menisin Jičíniin, ja sitten tiistaina oli englannin [tunti]. Tekstasin [entiselle tutkijallemme], ja hän sanoi olevansa tulossa. Olin niin innostunut koko päivän. Muttei hän tullut. Tekstasin hänelle jälkeenpäin ja kysyin missä hän oli, ja hän sanoi Namestilla. Mutta tiedättekö mitä? Hän soitti minulle tiistai-iltana. [Entinen tutkijamme], joka ei koskaan soita, soitti minulle, ja olisin voinut kuolla siihen paikkaan, olin niin onnellinen. Kysyin häneltä miten hän oli voinut. Ja hän sanoi, että hän oli niin terve, ja hän oli aloittanut oman bisneksen, että hänellä oli oma nettisivu, ja että elämä meni niin hyvin. Olin NIIN iloinen hänen puolestaan, ja kerroin hänelle, että hänen soittonsa minulle oli ihme minulle. Tunnen kyynelteni tulevan juuri nyt. Tunnen hyvin vahvasti, että tunsin [hänet] joskus ennen. En millään voinut olla tuntematta. Ja jos en tuntenut, jostain syystä tunnen itseni vain hyvin läheiseksi hänen kanssaan jostain syystä. Hän on niin erityinen, ja hänen on tarkoitus olla osa tätä Kirkkoa. Kysyin [häneltä] rukoileeko hän vielä ja oliko hän vielä uskovainen, ja hän sanoi: ”Tietysti Sestro! Rukoilen joka päivä!” Ja olin NIIN ONNELLINEN. Ja sitten puhuimme hänen äidistään ja elämästä vain muutaman minuutin, ja hän nauroi ja minä nauroin, ja se oli mahtavaa. Kerroin hänelle, että olin surullinen, etten voinut nähdä häntä ennen kuin lähdin, mutta että vanhempani olivat tulossa joulun aikaan, joten ehkä silloin. Hän oli auliisti samaa mieltä ja sanoi: ”Kirjoita ylös numeroni, sinulla on se! Ja sitten voimme kaikki mennä hakemaan syötävää.” Joten vanhemmat, valmistautukaa siihen. Se oli kaikki mitä tarvitsin. Kaikki mitä tarvitsin voidakseni jättää Brnon taakseni hyvin muistoin ja tunteakseni päättymisen jonka tarvitsin ja voidakseni pitää kiinni siitä kauniista muistosta ja mennä Jičíniin ja antaa sille koko sydämeni. Olen niin iloinen, että [hänellä] menee hyvin. Työ tekee ihmeitä sielulle, ja kuten vanhin Francis sanoi, Pyhä Henki työskentelee [hänen] kanssaan; hän tulee palaamaan. Tiedän, että se on totta. Ja tiedän, että se on totta kaikkien Jumalan lasten kohdalla.
Olen niin rakastunut tähän evankeliumiin. Se on totta. Kun elämme sen periaatteiden mukaan, olemme parempia ihmisiä. Työskentelen ahkerammin ja olen onnellisempi kun teen mitä Jumala haluaa minun tekevän. Rakastan teitä kaikkia. Olemme vielä Prahassa, joten aika mennä Jičíniin. Vannon, että matkalaukkuni ovat täynnä kiviä! Haha, en tiedä mitä pakkasin, mutta tulee olemaan seikkailu viedä ne koko matkan asunnollemme kylän keskustaan! OI, plus sain kaksi pakettia sinulta Äiti-kulta! Kiitos! En voi odottaa. Rakastan paketteja. Haha, kaikki rakastavat. Mutta varsinkin minä. Kiitos, että pidätte niin hyvää huolta minusta. Juttujen näkeminen teiltä kohottaa mieltäni. Emme olekaan loppujen lopuksi niin kaukana. Rakastan teitä kaikkia. Olette aina rukouksissani. Joka päivä. Rakastan teitä niin paljon, ja arvostan niin paljon sitä mitä olette tehneet hyväkseni. Kiitos, että kasvatitte minut tässä evankeliumissa. Kiitos, että panitte sen etusijalle. Kerroin juuri eräälle jäsenelle kirkkorakennuksessa siitä kuinka olin siellä kun olin 16-vuotias. Miten kaunis muisto. Eikä se olisi tapahtunut ellei minulla olisi ollut vanhempia jotka panevat Kirkon niin etusijalle. Kiitos kaikesta mitä teette. Rakastan teitä enemmän joka päivä!
Rakkaudella,
Satu