Elokuun 20, 2012:
Kun käytämme aikaa viisaasti, se on kuin pistäisimme isot kivet ruukkuun ensin...
Veljet, aika vain lentää. Minusta tuntuu kuin elokuu olisi vasta alkamassa. Tällä viikolla... veljet, en edes tiedä. Se on hassua, koska Vanhimmatkin sanoivat tänä aamuna, että mitä kauemmin olet lähetystyössä, sitä vähemmän tiedät mistä kirjoittaa, koska siitä kaikesta on vain tullut elämäsi. Mutta tiedän, että sitä on tosi hauska lukea, joten alan paljastaa.
Kun käytämme aikaa viisaasti, se on kuin pistäisimme isot kivet ruukkuun ensin...
Veljet, aika vain lentää. Minusta tuntuu kuin elokuu olisi vasta alkamassa. Tällä viikolla... veljet, en edes tiedä. Se on hassua, koska Vanhimmatkin sanoivat tänä aamuna, että mitä kauemmin olet lähetystyössä, sitä vähemmän tiedät mistä kirjoittaa, koska siitä kaikesta on vain tullut elämäsi. Mutta tiedän, että sitä on tosi hauska lukea, joten alan paljastaa.
No meillä oli yksi seikkailu tällä viikolla mikä tosissaan tuntuu kuin olisi ollut viisi vuotta sitten. Viime tiistaina olimme kävelemässä kotiin, ja kello oli melkein 21, emmekä vielä olleet syöneet päivällistä, kun kuulin maukumista pensaissa. Olin nähnyt kissanpoikasen siellä aidan takana muutamia päiviä sitä ennen, joten menin katsomaan. Oli pimeää, mutta löysin sen, ja se näytti TODELLA nälkäiseltä, ja se oli samassa paikassa, ja voin huomata, että sen jalkaan sattui vähän. Joten sanoin Sisar Pysnakovalle, että meidän täytyi ottaa se kiinni, koska muuten se kuolisi. Joten menimme kotiin (se oli aivan asuinrakennuksen vieressä) ja haimme pyyhkeen, vähän maitoa, vähän leipää ja vähän lihaa. Kävelimme ulos, ja Sisar P oli hiukan peloissaan, mutta kiitos kaikkien eläintenpyydystystaitojeni, onnistuin houkuttelemaan sen ulos tarpeeksi ottaakseni sen kiinni pyyhkeelläni, vaikka se vaati yrityksen tai pari.
Se sähisi eikä ollut kovin iloinen, mutta veimme sen asuntoon ja pistimme suihkuumme, hahaha. Ja valkoisessa käsikirjassa lukee, ettei meillä voi olla minkäänlaisia lemmikkieläimiä, mutta mitä meidän on tarkoitus tehdä kun kissanpoikanen on kuolemaisillaan?
Joten soitin Lähetysjohtajalle ja selitin tilanteen, ja hänen mielestään se oli hullunkurista kuten tavallista, mutta hän sanoi meille, ettemme voineet pitää sitä. Kerroin hänelle, että yrittäisimme ujuttaa sen yhdelle tutkijoistamme seuraavana aamuna, ja hän sanoi, että meidän pitäisi myös viedä se ympäriinsä ovelle lähestymistapana: ”Hei, onko tämä teidän kissanne? Ai, se ei ole? No, haluatteko sen? Ette? Ok, no me olemme täällä lähetyssaarnaajina Jeesuksen Kristuksen Kirkolle...” Bahahaha, voi Lähetysjohtaja. Niin me asetimme sen nukkumaan sähinän ja hyvin vihaisen kissamurjotuksen lomassa, ja nimitin sen viipymättä Kisuksi. Arvelin, että se oli sopivaa. Äiti tietää miksi. Soitimme [tutkijallemme] ja hän sanoi: ”Ok Sisaret, huolehdin siitä teidän takianne, mutta jätän sen takaisin ulos oman onnensa nojaan kun se voi paremmin.” Ja me sanoimme: ”Hyvä on.” Hahah, se oli niin hassua.
Niin sovimme, että menemme [hänen kotiinsa] seuraavana aamuna klo 6.30 kuntoiluaikana ja viemme kissanpoikasen. Veimme sen pyykkikorissa pohjalla vanha lakana. Niin [tutkija] ja hänen tyttärensä pitivät siitä huolta koko päivän. Soitimme sisar Dobiasovalle siitä, ja hän suostui ottamaan sen. Luulin, että hän ottaisi sen vain vähäksi aikaa, koska [tutkijamme] halusi sen vain päiväksi, mutta hän innostui siitä kovasti ja meni ja osti kaikenlaisia juttuja sille!
Niin sovimme että kaikki tapaisivat englannin [luokassa] sinä iltana vaihtoa varten. [Tutkijamme] toi kissan, ja hänen tyttärensä oli kokonaan kesyttänyt otuksen, ja sisar Dobiasova oli todella innostunut, hahahah, voi että. Ja nyt se on eläinlääkärillä. Soitin sisar Dobiasovalle kysyäkseni miten hänen päivänsä on sujumassa. Hahah, niin hassua. Mutta hän sanoi, että se on tuhma pieni otus ja kaivaa ylös kaikki hänen kukkansa. Ai, ja sen uusi nimi on MIA. Joten se oli seikkailu :).
Koko viikon yritimme oikein kovasti auttaa tutkijoitamme. Rukoilin oikein hartaasti, ja kerroin Taivaalliselle Isälle, että tarvitsimme ihmeen. Ihme toteutui. Sunnuntaina 6 kauniista tutkijoistamme, jopa jotkut, jotka eivät olleet nykyisiä tutkijoitamme, tuli kirkkoon. Olin tekstannut heille kaikille edellisenä iltana, paitsi [yhdelle], joka tekstasi ja kysyi voisiko hän tulla, ja he tulivat. Ja se oli NIIN IHANAA. Kirkossa oli 6 tutkijaa ja 4 jäsentä. Se ei tapahdu kovin usein :). Se oli niin suurenmoista.
Oi, ja minulla oli puhe Kirkossa, olin kuolla, olin niin ei-innostunut. Puhun kamalaa slovakkia, mutta sain ytimen ilmaistua, ja kaikki rakastivat sitä, koska en tiennyt sanaa ruukulle enkä hiekalle enkä kiville, ja yritin selittää, että kun käytämme aikaamme viisaasti, panemme isot kivet ensin ja sitten hiekka mahtuu, mutta kun panemme hiekan ensin, kivet eivät mahdu kuten Pyhien Kirjoitusten tutkiminen jne. Hahah, voi että. Ja sitten pidin sen puheen toisen kerran Zvolenissa.
Ah hurraa, tällä viikolla olimme Zvolenissa auttamassa sitä vauhtiin, ja olemme kaikki rukoilleet uuden rakennuksen puolesta Zvoleniin, koska heillä ei vielä ole sellaista, ja vuokraamme umpimähkäisiä huoneita ympäri kaupunkia eri rakennuksissa Kirkkoa varten, ja on naurettavaa yrittää ja saada Kirkkoa alulle sellaisessa tilanteessa, niin joka tapauksessa olimme ’nameste’lla ja he olivat löytäneet kaksi rakennusta, jotka olivat vuokrattavina, mutta ne näyttävät... rähjäisiltä kulttipaikoilta, ja kukaan kiinteistövälittäjä ei ollut sanonut mitään tästä vihreästä kauniista kirkkaasta rakennuksesta vuokrattavana, jota olimme tuijottamassa aivan ’nameste’lla.
Joten kiirehdin Vanhimpia ja pyysin heitä soittamaan rouvalle niin pian kuin mahdollista, ja hän tuli, ja katsoimme sitä, ja se on täydellinen... ja kaveri Saksasta on tulossa hyväksymään sen tällä viikolla! Ah, työ menee eteenpäin.
Täytyy juosta
Rakastan teitä,
Sestra Izattova
Täytyy juosta
Rakastan teitä,
Sestra Izattova