Viides viikko (elokuun 9, 2011):
Hän eli, hän elää, ja hän tulee taas
Hei taas!
Tämä viikko on ollut mielenkiintoinen. Olen oppinut olemaan kärsivällinen. Lähetystyökeskus on ihana paikka, mutta se on tosi täpötäysi, ja ruoka on tosiaan alkanut vaivata minua. Olen alkanut vain syödä kokojyvämuroja ja salaattia joka päivä. Mikä ei ole kovin täyttävää, mutta hyvänen aika. Kaikki mitä he tarjoilevat täällä on tehty valmisjauheesta paketissa tai paistettu umpirasvassa, ja olen alkanut saada lisää finnejä, ja luulen että sillä on yhteys huonoon ruokavalioon. Heidän täytyy ruokkia paljon lähetyssaarnaajia, joten ymmärrän sen, mutta kolme raskasta ateriaa päivässä voi tappaa sinut! Olen kiitollinen siitä, mutta odotan, että saisin pian kokojyväleipää ja tuoreita vihanneksia. Myös tällä viikolla toverini, sisar Meyers, sai ajan milloin hänen piti lähteä Bulgariaan. Hän on pitänyt lähtölaskentaa alkaen kaksi viikkoa sitten, ja se alkoi käydä hermoilleni. Olen asettanut tavoitteen, etten puhu siitä kuinka innostunut olen lähtemään ennen kuin samana tai edellisenä päivänä, koska muuten se saa kaikki ympärilläsi hulluiksi. Joka tapauksessa, viime viikolla hän sai selville, että hänen viisuminsa ei ehtisi ajoissa ja hänet lähetettäisiin jonnekin USA:n sisällä, mutta sitten eilen hän sai kuulla, että hänen viisuminsa menikin läpi ja hän lähtisi ajallaan. Joten sisar Black ja minä jäimme pois opiskelutuokiosta eilen auttaaksemme häntä pakkaamaan ja pesemään pyykkinsä. Pakkasin kaikki hänen matkalaukkunsa, ja sain ne 48 paunaan [n. 22 kg]. Plus, olen mahtava matkalaukkujen pakkaamisessa, koska pidän Tetriksen pelaamisesta niin paljon; niinpä hän sanoi minulle, että kaikki näytti niin hyvältä laukussa, haha, joten olin ylpeä siitä ja iloinen, että voin auttaa häntä jotenkin. Joka tapauksessa emme päässeet nukkumaan ennen kuin klo 1 aamulla, ja sitten meidän piti herätä klo neljältä ja saattaa hänet lentokenttäautolle, joten tämä on ollut mielenkiintoinen yö. Hyppäsimme aamiaisen yli ja nukuimme kahdeksaan, mutta nyt pesemme pyykkiä :).
En ole koskaan elämässäni ollut uupuneempi. Joka päivä on kuin pyörremyrsky, ja minä vain istun koko päivän, mutta henkeni ja aivoni kasvavat niin paljon, että minulla on pussit silmien alla, eikä sitä voi lopettaa tai tietää, että kaatuisi kuolleena maahan. Ok, no ehkä ei kuolleena, mutta ehkä sairaana, haha. Sellaista on elämä! Täytyy vain nousta ylös ja jatkaa, vaikka tuntuu, että on täysin uupunut eikä jaksa enempää. Mutta olen huomannut, että noina aikoina oppii eniten, ja Herra siunaa sinua eniten, koska Hän auttaa sinua loppumatkan.
Viime viikolla aloin tuntea oloni hiukan turhautuneeksi, koska kielitaitoni on juuttunut tasanteelle, mutta yritän vain opiskella edelleen jne., mutta opettajani sanovat, että taitoni kohenee huolimatta siitä mitä ajattelen. Tiedän, että opetustaitoni on parantunut. Eilen illalla opettajani sisar Austin veti minut syrjään ja sanoi, että hänestä on ihanaa, kun opetan häntä, koska hän voi tuntea, että vilpittömästi välitän hänestä ja siitä miltä hänestä tuntuu. Hän tarkkaili minua ja vanhin Birdiä eilen opettamassa toista opettajaamme veli Machadoa , ja hän sanoi, että kaikkien kanssa joita opetan, käytän paljon henkilökohtaisia kokemuksia ja kosketan ihmisiä, koska kiinnitän huomiota siihen mitä he sanovat. Kielitaitoni ei ehkä ole aivan kohdallaan, ja kielioppini on pahempi kuin mikään, mutta voin koskettaa ihmisiä, koska välitän. Se teki minut onnelliseksi, koska se on jotain mitä olen huomannut itsessäni ja olen niin kiitollinen, että Taivaan Isä on siunannut minua sellaisella ominaisuudella.
Ystävystyn kaikkien seniorien kanssa täällä, ja he rakastavat minua; se on huippua. Juttelen heille aina jonossa ja saan heidät vauhtiin, ja monet heistä tietävät nimeni ja pysäyttävät minut kampuksella ja matkallani luokkaan. Minä vaan rakastan niin vanhoja ihmisiä! Minusta on ihanaa, kun ihmiset ovat läpikäyneet asioita ja ovat halukkaita puhumaan siitä, ja jostain syystä minua on siunattu lahjalla saada ihmiset avautumaan ja saamaan heidät tuntemaan olonsa mukavaksi. Sen takia minusta on ratkaisevaa, että opiskelen koulussa jotain, jossa voin työskennellä ihmisten kanssa, koska silloin olen onnellisin. Kaikki Vyöhykkeessäni aina sanovat, ettei heillä ole aavistustakaan mitä sanoa, kun kutsun senioreita pöytäämme syömään. Mitä väliä sillä on jos he ovat viisikymmentä vuotta meitä vanhempia? Kuka edes välittää siitä?! Haha, minä en ole koskaan nähnyt rajaa iän ja ystävyyden välillä, joten se on jotain josta olen alkanut olla tosiaan kiitollinen täällä. Kuinka tylsää onkaan puhua vain ikäistensä kanssa? Toisin sanottuna. Tylsää. Tarvitaan tasapainoa, ja seniorit täällä lähetystyökeskuksessa ovat pelastaneet minut. On niin monia, jotka palvelivat armeijassa ja niin monia, jotka ovat jo olleet usean kerran lähetystyössä ja kertovat minulle siitä, ja se on niin supermielenkiintoista. Rakastan sitä. No niin, eteenpäin...
Sunnuntaina minulla oli tosi hieno kokemus. Jostain syystä minulla oli vähän vaikeaa. Luulen, että olin väsynyt, mutta olin vain uupunut koko viikosta, ja näin vaivaa etsiäkseni hiljaisen paikan ja todella vuodattaakseni sydämeni Taivaalliselle Isälle. Pyysin häneltä hengellistä kokemusta, koska oikein oikein kovasti tarvitsin sellaista, että pääsisin taas vauhtiin. Sinä iltana katsoimme elokuvan ”Kaksi todistusta yhdestä laumasta ja yhdestä paimenesta”. Suosittelen sitä lämpimästi, ja veikkaan, että voitte löytää sen internetistä. Mutta äiti--tulet varmasti itkemään. Se on UPEA elokuva, ja kannattaisi kovasti hankkia ”Mormonielokuvakirjastoomme”. Joka tapauksessa, lopussa, kun Kristus tulee alas, minusta tuntui kuin Kristus olisi seisonut juuri minun edessäni. Luultavimmin hän ei ollut, mutta tunsin hänet niin voimakkaasti, ja Hänen olemassaolonsa todellisuus hätkähdytti minua. Kristus elää. Hän eli, hän elää, ja hän on tuleva taas. Lähetin viime viikolla äidille sen Pyhien Kirjoitusten kohdan, jonka haluan lähetyssaarnaajatauluuni, mutta jaan sen tässä niin että kaikki blogilukijakaverini voivat etsiä sen. Se on Oppi ja Liitot 68:6. Kristus elää. Ja Hän ON tuleva taas. Rakastan Häntä. Jonakin päivänä voin langeta hänen jalkojensa juureen. Ja jostain syystä voin ihan kuvitella hänen seisovan aivan edessäni sunnuntaina. Oli kuin olisin melkein voinut koskettaa häntä, hänen todellisuutensa hätkähdytti minua niin. Rakastan Kristusta. Hänen kauttaan jokainen syyllisyydentunto, joka meillä on menneisyydestä, jokainen pelko, joka meillä on tulevaisuudesta, ja jokainen vaikeus, jonka kanssa kamppailemme tänä päivänä, voidaan voittaa. Hän on minulle kaikki kaikessa. On aina ollut, mutta viimeisen viiden viikon aikana olen tuntenut lähestyväni Häntä, ja soveltaessani hänen sovitustaan tämän kielen oppimiseen olen saanut toivoa, rauhaa ja lohdutusta. Rakastan Kristusta. Rakastan evankeliumia. Rakastan sen valoa, ja rakastan sen rauhaa. On ihanaa, että meillä on keino tulla paremmiksi ja täydellisemmiksi niin että voimme palata elämään Hänen ja Jumalan luo. Kristuksen takia minulla on tarkoitus. Jokaisella on tarkoitus. Ja se on se viesti, jonka olen viemässä maailmaan. Kristus eli, hän elää, ja hän on taas tuleva. Me elimme, me elämme, ja Kristuksen ansiosta tulemme elämään taas, koska hän voitti kuoleman. Emmekä vain elä taas, vaan saamme tuntea mielikuvituksemme ylittävää onnellisuutta, koska jos me vain seuraamme häntä ja otamme vastaan tämän evankeliumin, siunaukset virtaavat sisään. Rakastan kuinka pieni meidän osamme on. Taivaallinen Isä haluaa antaa meille kaiken mitä Hänellä on. Hän haluaa, että meillä on perheemme ikuisesti. Hän haluaa, että meillä on rauha ja että voimme tulla täydellisiksi. Ja se on miksi Hän lähetti Poikansa. Ja kaikki mitä meidän täytyy tehdä saadaksemme kaikki nuo siunaukset on kuunnella Kristuksen opetuksia ja elää hänen evankeliuminsa mukaan. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta jos sitä ajattelee, meillä on aika hyvä kauppa meneillään.
Myös aikaisemmin tällä viikolla minulla oli toinen hieno kokemus. Yritän saada sen kaiken mahtumaan, koska minulla on vain noin 6 minuuttia aikaa jäljellä. Kamppailin Moronin lupauksen kanssa. Olin turhautunut, koska minulla ei koskaan ole ollut sellaista ylivoimaista vastausta, että Mormonin Kirja on totta, ja haluan, että minulla on sellainen, jotta voin kertoa tutkijalleni, että TIEDÄN, että se lupaus toimii. Luin Mormonin Kirjaa ja rukoilin, mutten saanut mitään. (Niin luulin.) Rukoilin kovasti saadakseni vastauksen, ja minusta tuntui, että olin vilpitön ja että tarkoitukseni saada sellainen oli hyvä. Mutta mitään ei tullut. Sitten torstai-iltana menimme opettamaan opetusresurssikeskukseen. Ihminen, jota opetimme, kertoi meille kuinka hän saa henkilökohtaista ilmoitusta Mormonin Kirjan kautta, mutta minä vain en ymmärtänyt mitään mitä hän oli sanomassa. Kysyin toveriltani ymmärsikö hän, ja hän sanoi ’en, mutta meidän pitää vain jatkaa opettamista’. Sanoin englanniksi EI. Minun TÄYTYY tietää mitä hän on sanomassa niin että voin ymmärtää häntä. Juuri silloin Pyhä Henki lensi sisään, ja tutkija alkoi puhua englanniksi. Hän kertoi, että kun hänen isällään oli syöpä, hän voi tuntea rauhaa lukiessaan Mormonin Kirjaa, ja siitä hän tiesi, että se on totta. Heti paikalla kyyneleet alkoivat valua alas poskiani. Ja kun minä sanon valua, tarkoitan VALUA. En voinut lopettaa.
Mieleeni muistui lukiossa aika, jolloin erityinen kaverini Vicky kuoli. Hän oli hyvin tärkeä minulle, ja hänellä oli vakavia henkisiä ja ruumiillisia vajavaisuuksia. Vein hänet uskontoseminaariin joka päivä ja luin Pyhiä Kirjoituksia hänelle. Yritin tosiaan saada häneen yhteyden hengellisesti hänen silmiensä kautta, ja tein niin. Rakastin Vickyä. Ja yhtenä päivänä hän ei tullut luokkaan. Hän oli kuollut nukkuessaan. Olin niin surullinen, ja aloin lukea Almaa. Alman luvussa 11 tai 12 puhutaan kuolemasta ja elämästä kuoleman jälkeen, ja muistan tunteneeni oloni hyvin rauhalliseksi. Tiesin silloin, että Vicky oli jossain, ja hän oli onnellinen ja vapaa epätäydellisestä ruumiistaan. Hänen hautajaisissaan tunsin hänen läsnäolonsa, ja tiesin, että hän oli laulamassa. Hän aina yritti laulaa kanssani, muttei koskaan voinut. Mutta tiesin, että nyt hän voi. Se kokemus sai minut muistamaan, että Jumala ON vastannut rukouksiini. Hän on ja tulee vastaisuudessakin. Minulla on todistus Mormonin Kirjasta. Tiedän, että se on totta, koska kun varaan aikaa sen lukemiseen ja kysyn itseltäni ”entä sitten?” jokaisen lukemani jakeen jälkeen, huolimatta siitä missä se on, saan henkilökohtaista ilmoitusta ja ideoita niin kuin en koskaan aikaisemmin. Pyhät Kirjoitukseni ovat täynnä merkintöjä ja kirjoituksiani reunoissa, ja niistä on tulossa kallisarvoisin omaisuuteni. Rakastan Pyhiä Kirjoituksia, ja minulla on todistus, että Jumala puhuu meille niiden kautta. Raamattu ja Mormonin Kirja yhdistettynä ovat ihmeellinen työkalu.
Rakastan teitä kaikkia, minun täytyy mennä. Ajastin on pysähtynyt. Ensi viikkoon,
Sestra Izatt
P.S. Kuka vain, joka lukee tätä, OLKAA KILTTEJÄ ja lähettäkää minulle kääntymyskertomuksenne. Minun täytyy kuulla ne! Rakastan teitä!
Kuudes viikko (elokuun 16, 2011):
Rakastan kepposia, ja rakastan, kun joku tekee minulle kepposia
Hei kaikki!
Haluan kiittää kaikista kirjeistä, jotka sain tällä viikolla! Olen hyvin siunattu, kun minulla on sellainen tukijoukko! Kiitos. Kirjeet tekevät päivistä paljon kirkkaampia täällä! En edes muista mikä viikko on menossa! Onko se 5 vai 6? Toivottavasti 6. Tämä viikko oli ok, ei paljon mitään tapahtunut, mutta yritän täyttää 30 minuuttia tarinoilla J. Viime viikolla sisar Meyers viimein lähti Bulgariaan, joten saimme kolme uutta huonetoveria. Sisar Tate on uusi Bulgarian sisar, joten hän on kolmas toverini, mutta se on kummallista, koska hän ei ole seurakunnassamme eikä edes vyöhyykkessämme, joten se saa asiat kiinnostaviksi. Sitten meillä on kaksi uutta sisarta, jotka ovat menossa Arizonaan, englannin kieliseen [lähetystyöhön]. He ovat kivoja, mutta jostain syystä huone HAISI heti sillä sekunnilla, kun he muuttivat sisään. Ja te tunnette minut, olen jonkun verran suorasanainen. Joten kerroin heille heti paikalla, että huone haisi (huumorilla, joten älkää huolehtiko, että olisin muuttunut täysin sontiaiseksi), ja he vaan sanoivat, etteivät he olleet se syy jne. jne., ja me nauroimme, ja viime viikolla avasin ikkunan tuulettaakseni koko paikan. Joka yö jätin myös oven selkoselälleen ilmanvaihdon vuoksi. Uskokaa minua, täällä HAISEE. Haluan kuolla joka yö. Joka tapauksessa, eilen illalla olin vihdoin saanut tarpeekseni ja käskin kaikkien pistää kenkänsä oven ulkopuolelle käytävään, koska tunsin, että sienet alkavat kasvaa ulos korvistani. Joten aloimme kaikki kerätä kenkiämme, kun yksi sisarista katsoi kaapin päälle ja sanoi: ”Katsos! Kumitossuni, jotka vein telttaretkelle!” VOI HYVÄNEN AIKA! Hyökkäsin hänen kimppuunsa ja heitin kengät ulos ikkunasta. Ok, no en oikeasti, mutta uhkasin. Pakotin hänet lupaamaan, että hän pesee ne pesukoneessa seuraavana päivänä, ja hän teki niin, joten toivottavasti huoneemme ei ole enää sairauksien vallassa. Oi näitä iloja, kun asuu kuuden naisihmisen kanssa. Olen iloinen, että se asia saatiin selvitettyä.
Eilen päivän hassu juttu oli, kun olin suihkussa, ja suihkujemme välissä on vain seinä niin että voi nähdä viereisessä suihkussa olevan jalat. Minulla on tapana tarttua ihmisten nilkkoihin, kun he ovat suihkussa. Joten ensin aloin sisar Fassoldista (yksi uusista huonetovereista), eikä hän sanonut mitään, mikä oli mälsää. Mutta sitten tarrasin sisar Taten nilkkaan, ja hän KIRKAISI. Vertahyytävän kirkaisun. Voi, minä KUOLIN nauruun. Huomasin juuri, etten ole kirjoittanut teille yhtään kepposistani! Kun asuu näin monen tytön kanssa, minulla on oivia tilaisuuksia muutamiin kepposiin. Esimerkiksi, viime viikolla autoin sisar Meyersia pakkaamaan. Kun menin punnitsemaan matkalaukkua, jonka olin pakannut hänelle, kurkistin, oliko lahjoituslaatikossa mitään aarteita, ja löysin muovisen käärmeen. Joten piilotin sen keskelle hänen matkalaukkuaan. Sitten, aivan matkalaukun pohjalle pistin kirjoittamani viestin, että käärme oli osoitus hellistä tunteistani häntä kohtaan. Voin vain kuvitella hänen yllätyksensä kun hän avasi matkalaukkunsa Bulgariassa. Hahhahhaa. Näin minä taaplaan. Kerron teille, jos muistan muita. Olen aika juonikas. Rakastan kepposia, ja rakastan, kun joku tekee minulle kepposia. Oi! Niinkuin esimerkiksi sillä viikolla, kun sisar Brown lähti, olin vaihtamassa vaatteita veskissä. Hän tuli ja varasti kaikki vaatteeni oven päältä. Onneksi minulla oli pyyhe pään ympärillä, joten vain hiljaisesti käärin sen ympärilleni ja seurasin häntä huoneeseen. Saimme siitä hyvät naurut. Hän luuli olevansa niin ovela, mutta minä selvisin siitä, niin tein! Tämän tapaiset jutut pitävät selväjärkisenä lähetystyökeskuksessa.
Okei, ehkä minun pitäisi siirtyä hengellisiin asioihin haha! Joteeeeen.
Eilen molemmat Tsekistä olevat lähetyssaarnaajat tulivat tapaamaan meitä luokkaamme. Me rakastamme heitä, vaikka onnistumme poimimaan vain palan sieltä ja täältä siitä mitä he sanovat, koska he puhuvat niin nopeasti. Vanhin Hudec on huvittava. Hän jutteli meille sunnuntaina temppelin luona ja sanoi: ”Tiedättehän miten teille sanotaan, että pitäisi aina pitää rahaa mukanaan siltä varalta, että joku yrittää ryöstää sinut, ja sitten voi antaa heille rahat? No, se on hyvä juttu, mutta minun maassani sinut ehkä ryöstetään tai sinua lyödään. Mutta he eivät tapa sinua. Se ei ole VENÄJÄ!” Aahaha, sain hyvät naurut. Ja ajattelin, että äidistä se olisi hassua, koska suomalaisetkaan eivät ole niin kiintyneitä Venäjään! [Äidin kommentti: Venäjällä on paljon ihania ihmisiä, mutta poliittiset jännitteet Suomen ja Venäjän välillä ovat olleet historiallisesti merkittäviä.]
Myös eilen keskustelimme Hengen roolista kääntymyksessä. Pidin siitä oppiaiheesta, koska toisessa Nefissä luvussa 31 jakeessa 3 puhutaan siitä kuinka Jumala puhuu ihmisille heidän kielellään. Koska lähetyssaarnaajat ovat Jeesuksen Kristuksen edustajia, meidän täytyy myös puhua ihmisten kielellä. Mutta koska emme yleensä osaa puhua heidän kieltään, meidän täytyy luottaa yleismaailmalliseen kieleen, Pyhään Henkeen. Kaikki ymmärtävät sitä kieltä. Ja plus, Pyhä Henki on se joka opettaa kaiken joka tapauksessa. Olen vain väline, jonka tulee avata suunsa tuomaan Pyhä Henki ihmisille. Joka tapauksessa, olin ajattelemassa sitä, kuinka Opin ja Liittojen kirjassa joku yrittää kirjoittaa ilmoituksen, ja se ei onnistu. Syy miksi se ei onnistunut on, että sen taustalla ei ollut Pyhää Henkeä eikä se ollut mitä Jumala halusi. Se on miksi, minun mielestäni, voimme selittää Pyhiä Kirjoituksia, Yleiskonferenssipuheita, jne. Koska voimme soveltaa niitä itseemme. Se on miksi ihmiset voivat lukea saman jakeen ja saada siitä hyvin erilaisia ajatuksia. Pyhä Henki puhuu heidän sydämeensä. Sanat eivät puhu, vaan Henki. Sen takia Henki on niin elintärkeä opetettaessa tutkijoita. Jos sinulla ei ole Pyhää Henkeä, se mitä sanot, on vain sanoja eivätkä he voi soveltaa sitä mitä sanot elämäänsä eikä se kosketa heidän sydäntään. Opista ja Liitoista opimme myös, että kaikki mikä puhutaan Hengen välityksellä, on Pyhiä Kirjoituksia. Joten en voi vain haluta Pyhää Henkeä, vaan se on RATKAISEVAA ja kriittistä menestymiselleni. Ilman sitä en voi olla hyvä lähetyssaarnaaja.
Tällä viikolla minulla oli myös hieno kokemus kielten lahjan kanssa. Kielen puhuminen on minusta todella turhauttavaa, koska en pääse jyvälle asioista niin nopeasti kuin toivoisin. Mutta oppitunnin aikana esiintyi sana, jota todella halusin käyttää, mutten muistanut mikä se oli [tsekin kielellä]. Sitten yhtäkkiä muistin sen ja muistin opiskelleeni sitä muistikorttien avulla muutama viikko sitten, ja onnistuin käyttämään sitä. Nastaa vai mitä? Ja se tapahtui uudelleen sen jälkeen. Juju Hengen kanssa on, että se TUO ajatuksia mieleen. Ydin on, että meillä täytyy olla se asia jossain aivoissamme niin että Henki voi auttaa meitä muistamaan sen! Meidän täytyy tehdä oma osamme. Eli nuo kokemukset saivat minut innostuneiksi, koska tiedän, että jos opiskelen ahkerasti ja teen osani, Hän auttaa minua täyttämään suuni, kun tarvitsen sitä tai kun Jumala haluaa minun sanovan jotain. Se on hienoa, koska jos Jumala täyttää suuni, se tarkoittaa, että olen sanomassa mitä Hän haluaa minun sanovan. Rakastan sitä!
Opetusresurssikeskuksessa tällä viikolla meitä kävi tapaamassa muutama palannut lähetyssaarnaaja, ja yksi oli sisar, joka oli oikeasti pitempi kuin minä! Hän oli hurmaava, ja meillä klikkasi yhteen heti paikalla. Hän halusi valokuvia kanssani, ja se oli ihanaa! Minusta on ihanaa, kun klikkaa yhteen ihmisten kanssa!
Voi että, aikani on melkein loppu, joten aion kirjoittaa supernopeasti niin että ehdin saada valmiiksi.
Rakastan tätä evankeliumia. Todella rakastan. Lähetystyökeskus on vain alkua. En voi odottaa kunnes opetan ”oikeita” ihmisiä. En voi odottaa kunnes olen jumissa kielen kanssa, ja se puskee minua oppimaan enemmän joka päivä. En voi odottaa kunnes voin syödä hyvää ruokaa ja olla uppoutunut täysin erilaiseen kulttuuriin. En voi odottaa kunnes voin käydä katsomassa linnoja ja oppia Tsekin pitkästä historiasta. En voi odottaa kunnes näen ihmeitä. En voi odottaa kunnes voin auttaa ihmisiä tulemaan Kristuksen luo. Kaikki menestys lähetystyössä tapahtuu Jumalan vuoksi, ei meidän. Se ei riipu meistä, koska me emme ole mitään ilman Herraa. Jos me teemme työtä niin kovasti kuin voimme, sovitus ja Jumalan apu täydentävät lopun. Muistakaa, että jokainen jäsen on lähetyssaarnaaja. Oppiessani lähetystyöstä olen tajunnut kuinka tärkeää menestyksellemme on, että jäsenet auttavat tutkijoita. MENKÄÄ oppitunneille ja sitten ystävystykää heihin niin että tutkijoilla on kenen puoleen kääntyä, kun heistä on tullut osa seurakuntaa. On meidän tehtävämme tuoda heidät seurakuntaan, mutta on seurakunnan jäsenten tehtävä pitää heidät siellä. Olkaa lähetyssaarnaajia! Lähettäkää lähetyssaarnaajille viitteitä! Me tarvitsemme niitä!
Hyvä on, täytyy juosta.
Rakastan teitä kaikkia! Hauskaa synttäriä YAK!!!!!
Rakkaudella,
Sestra Satu Izatt