Heinäkuun 30, 2012:
Evankeliumi määrittelee mitä tarvitsemme ollaksemme todella onnellisia
Dobry Den!
Toivon, että tämä kirje löytää teidät hyvinvointisina. Tämä viikko oli niin suurenmoinen. Olemme opettamassa todella suurenmoisia ihmisiä. Ja Taivaallinen Isä siunaa täysin tätä työtä! Sen tiedän. Tällä viikolla opimme tuntemaan tutkijamme paremmin. Hän on hyväsydäminen mies, mutta sattuu myös olemaan tosi älykäs, joten hän haluaa olla oikeassa kaikessa, ja se tavallaan tukkii hänen hengellisen tunteen tunnistimensa hänen sydämessään. Mutta hän on erityinen, ja hän lukee Mormonin Kirjaa, vaikka hän ei usko, että se on Jumalalta. Hän ja hänen 14-vuotias tyttärensä lukevat Mormonin Kirjaa yhdessä ja sitten keskustelevat siitä. He muistuttavat minua paljon siitä kuinka Isi ja Yak ja minä luemme intellektuelleja juttuja ja sitten väittelemme niistä. Ja se on hauskaa silloin kun se on tarkoituksenmukaista, mutta [saadaksesi selville onko Mormonin Kirja Jumalalta sinun täytyy vilpittömästi pohtia ja rukoilla siitä]. Pyydämme häntä rukoilemaan siitä, eikä hän ole vielä tehnyt niin, mutta he molemmat tulivat Kirkkoon :). Hänen tyttärensä on mitä söpöin ja hänellä on niin hyvä sydän. Opetussopimuksessamme tällä viikolla hän sanoi: ”Toisissa kirkoissa, joissa minun piti vain toistaa rukouksia, lähdin tuntematta itseäni todella hengellisesti kohotetuksi. Mutta täällä, tunnen olevani todella lähellä Jumalaa, ja lähden tuntien oloni paremmaksi.” Ja se on ihanaa, että heistä tuntuu siltä, vaikka Kirkkomme osallistujamäärä on niin pieni. Minusta tuntuu, että he tulevat silti selviytymään, niin kauan kuin he jatkavat Mormonin Kirjan lukemista, ja kun he pitävät sitoumuksia. Evankeliumi vastaa kaikkiin [tärkeimpiin] kysymyksiimme.
Sisar Pysnakova ja minä olemme yrittämässä keksiä MITEN opettaa evankeliumia tavalla, että hän suorastaan kaipaisi sen soveltamista, koska se on niin ihanaa. Siis se on haaste. Kirkossa sunnuntaina istuin [tutkijoidemme] vieressä, ja Sakramentti[kokouksen] jälkeen kysyin [tutkijaltamme] oliko hän puhunut Mormonin Kirjasta vaimolleen. Hän sanoi, että hänen vaimonsa oli kuollut kaksi vuotta aikaisemmin syöpään. Näin, [että tämä teki hänet ja hänen tyttärensä surullisiksi]. Todistin, että hän elää, että hänen henkensä on vielä olemassa, ja että jonakin päivänä he tulevat taas olemaan yhdessä. [Tutkijamme] sanoi: ”Toivon, että se on totta, ja pidän kiinni siitä uskosta, koska iankaikkinen elämä ilman häntä on jotain, jota en koskaan haluaisi.” Asettelin Pelastussuunnitelman lattialle, ja opetin Pelastussuunnitelman, ja pyysin yhtä jäsentä tulemaan ja todistamaan. Sisar Pysnakova tuli paikalle sen jälkeen ja jakoi todistuksensa [tutkijallemme] siitä kuinka hän tietää, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Ollessamme samassa seurakunnassa [Utahissa] ensimmäisenä vuotenamme yliopistossa hänen sisarensa kuoli hiihto-onnettomuuden seurauksena. Hän oli vain 15. Se kiinteytti Sisar Pysnakovan todistuksen Pelastussuunnitelmasta, ja [toisen tutkijamme] soittaessa sähkökosketinsoitinta, joka meillä on, katsoin kun Sisar Pysnakova jakoi todistuksensa [tutkijallemme] siitä. On hämmästyttävää, että vaikeimmat asiat, jotka läpikäymme, voivat tulla ja tulevat vahvuuksiksemme, jos käännymme Kristuksen puoleen. Kutsuin heidät taas Kirkkoon ensi viikolla, ja [tytär] oli niin innostunut ja kertoi toiselle jäsenelle, joka oli siellä, että hän tulee takaisin ensi viikolla! Ja hän jopa hali tätä. Kirkko on niin suurenmoinen :).
Työskentelemme myös erään [toisen] miehen kanssa. Opetimme häntä KAHDESTI tällä viikolla, JA hän tuli Kirkkoon. Hän myös lukee Mormonin Kirjaa todella hyvin, muttei usko, että se on Jumalalta. Hän sanoo, että se on Vanhan Testamentin Jumala, mutta että Kristus näytti meille kuka Jumala todella on. Kerroimme hänelle, että kun hän pääsee Kolmanteen Nefiin, hän tulee todella pitämään siitä. Hän sanoi olevansa innostunut. [Tällä tutkijalla] on silti todella hyvä sydän, ja edistymme yhdessä. Hän on niin hyvä, ja hän oli niin onnellinen Kirkossa. [Paras asia] on saada ihmiset tulemaan Kirkkoon ja tuntemaan Pyhä Henki, ja sitten auttamaan heitä saamaan todistus Mormonin Kirjasta. Se on miten perustus laaditaan. Rukoilkaa näiden ihmisten puolesta, he ovat niin ihania. Rakastan heitä kaikkia.
Myös tällä viikolla suoritimme jonkin verran palvelutyötä tällaisessa metsästyshaukkapaikassa. Olimme kävelemässä kotiin yhtenä iltana, kun näin miehen kadulla pitelemässä metsästyshaukkaa. Mitä ihm’. Joten [puhuimme] hänelle (muistutti minua siitä kun Yakillä oli tapana kävellä ympäri naapuristoa Matilda [=punainen kana] käsivarrellaan, ja ihmiset kysyivät häneltä millainen metsästyshaukka meillä on. Hahahahaha, niin hassua :)). Joka tapauksessa, niin aloin puhua hänelle hänen linnuistaan ja evankeliumista, ja hän kutsui meidät katsomaan muita lintujaan, joten olin tietysti hyvin innostunut. Se oli vain hänen takapihallaan, joten menimme sisään, ja hänellä oli korppeja ja haukkoja ja pöllöjä ja pieniä metsästyshaukkavauvoja. Haha, oi, olin kuolla. Niin sitten sanoin sen lopuksi: ”Kiitos kun näytit meille mitä sinä rakastat, olemme täällä puhumassa jostain, jota me rakastamme, voimmeko palata kun on valoisaa (kello oli melkein 21) ja puhua sinulle sanomastamme, ja sinä voit näyttää meille lintujasi kun aurinko paistaa?” Hän oli täysin valmis, joten menimme sinne seuraavana päivänä. Hän näytti meille lintujaan, ja sain jopa pidellä hänen massiivista pöllöään. Se oli VALTAVA. Ja sen nimi on Vilma. Ja minulla on kuva, mutta tietokoneet ovat hitaita tässä valokuvapaikassa, jossa olemme (kirjasto ”on lomalla” kolme viikkoa... huokaus), ja sitten opetimme hänelle oppiaiheen [evankeliumin] palauttamisesta. Hän ei ole oikein kovin kiinnostunut, mutta kysyin olisiko mitään mitä voisimme tehdä hänen hyväkseen, ja hän sanoi, että hänen metsästyshaukkakaverinsa ovat yrittämässä siirtää kaikki lintunsa toiseen paikkaan tällä viikolla, ja he tarvitsevat apua. Joten vedimme jalkaan farkkumme seuraavana päivänä ja ryhdyimme työhön. Raivasimme jonkin verran viidakkoa vuorilla ja tutustuimme hänen ystäviinsä. He ovat söpöjä ja kivoja. Eivät kovin kiinnostuneita, mutta tällä viikolla aloitamme Urheilupäivän, joten ehkä he tulevat sinne. Palvelutyö on tosi hauskaa, ja minusta on niin hauskaa vain puhua kaikille. Tapaa niin monia kiinnostavia ihmisiä ja saa tehdä niin monia mielenkiintoisia asioita. Kotona olisin ehkä vain sanonut itsekseni: ”Hieno lintu.” Mutta täällä kysyin häneltä siitä, ja sen takia sain nähdä todella hienoja lintuja läheltä, pidellä pöllöä ja kaivaa viidakkoa jollekulle. Tosi hauskoja juttuja. Kannattaa puhua veljillemme ja sisarillemme. Mikä muistuttaa minua toisesta tarinasta.
Eräänä iltana olimme juuri tulleet takaisin Zvolenista, Vanhimpien alueelta, ja olimme istumassa bussipysäkin penkillä, kun tämä todella juopunut mies tuli ja istui aivan viereemme. Olimme suorittamassa jokailtaista suunnittelua, koska olimme saapumassa kotiin myöhään, joten emme olleet ulkona puhumassa ihmisille. Hän jotenkin tiesi missä asumme, mikä oli värisyttävää, emmekä pitäneet siitä, että hän kosketteli meitä, mutta minusta tuntui, että hän oli veljeni, ja niin aloin kysellä häneltä hänen perheestään, hänen uskonnollisesta taustastaan, itse asiassa mistä vaan. Nousimme samaan bussiin, ja hän istui takapenkille ja alkoi puhua ihmisille. Katsoin ulos ikkunasta ja aloin ajatella kuinka mielenkiintoista on, että meillä on kaikilla sama aika. Synnymme kaikki puhtaina, ja se mitä päätämme tehdä elämällämme todella vaikuttaa siihen mihin päädymme täällä. Ajattelin miten paljon Taivaallinen Isä rakasti sitä miestä, ja kuinka surullinen Hänen täytyy olla, että hän on saattanut elämänsä hallitsemattomaan tilaan. Ajattelin kuinka emme koskaan tiedä keiden kanssa olimme parhaita ystäviä kuolevaisuutta edeltäneessä olotilassa ja kuinka minua suorastaan kivistää näiden sielujen puolesta, jotka ovat tehneet asioita, jotka ovat tukkineet/sumentaneet heidän havaintokykynsä siitä mikä on tärkeää. Luulen, että menin aivan hiljaiseksi, koska Sisar Pysnakova kysyi minulta mitä olin ajattelemassa. Vastasin yksinkertaisesti, että olin ajattelemassa kuinka hän on veljemme. Ja hän oli yllättynyt ja kiitti minua siitä muistutuksesta. Kysyin häneltä mitä voisimme tehdä miehen hyväksi, ja päätimme kutsua hänet Kirkkoon. Joten otin kontaktikortin, kävelin bussin takaosaan ja sanoin: ”Herra, tämä on missä tapaamme Kirkkoa varten joka sunnuntai. Olisimme mielissämme, jos tulisitte sinne.” ja sitten astuimme ulos. Kaikki olivat katsomassa, mutta tiesin, että olin tehnyt sen mikä on oikein. Hän ei tullut, mutta ehkä se kuva Jeesuksesta koskettaa jotain syvällä hänen sisällään. Koska olen varma, ettei hän tunne oloaan hyväksi itsestään tällä hetkellä. Itse asiassa, tiedän, ettei hän tunne. Jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea. Olen nähnyt sen monituisia kertoja täällä. Olen kiitollinen tilaisuudesta, joka meillä on muuttaa itseämme, kehittyä, ja kasvaa. Rakastan, että evankeliumi määrittelee mitä tarvitsemme ollaksemme todella onnellisia.
Tässä liikkeessä on vain 2 tietokonetta, ja olen ollut toisessa viimeiset 50 minuuttia sillä aikaa kun Sisar Pysnakova on kirjoittanut kirjeitä, koska eräs mies on ollut Facebookissa. Hän on ollut Facebookissa viimeiset 3 tuntia, koska yritimme tulla aikaisemmin. Olen niin kiitollinen, että lähetystyöni on vienyt minut pois kaikesta siitä, antanut minulle ymmärrystä kuinka voin todella saavuttaa NIIN paljon jokaikisenä päivänä, ja että olen täällä tarpeeksi kauan niin että toivottavasti tulee olemaan tapa jatkaa ahkeraa työntekoa. Rakastan sitä. Rakastan olla tuhlaamatta minuuttiakaan tai edes sekuntia.
Tänä aamuna kun olin opiskelemassa toverini kanssa, katsoin ylös ja näin valtavan hämähäkin pyydystävän kärpäsen ja alkavan kieputtaa sitä todella nopeasti ja sitten imevän sen sisukset. Aaaahaaaaa, Sisar P oli kuolla inhotuksesta. Meillä on ehdottomasti lisää siivottavaa. Kaikkia matkalaukkuja ei ole edes vielä purettu. Hahahaha, voi että. Oi, toinen hassu juttu.
Koska tietokone on niin hidas, etten voi ladata valokuvia, niin minulla on enemmän aikaa:
Tällä viikolla yritimme ostaa ”juniorikantakortin” joka antaa meille niin kuin 50 prosenttia alennusta junalipuista. Se täytyy ostaa, mutta se maksaa itsensä takaisin melko nopeasti. Joka tapauksessa, meillä kaikilla on pieniä passikuvia, joita kuljetamme mukanamme satunnaisia kantakortteja varten, joita meidän täytyy ostaa, joten luulimme, että kaikki oli kunnossa. Luulen, että täällä sellaisten juttujen koko on pienempi, joten he kertoivat meille, että valokuvamme olivat liian suuria. Mutta meillä piti olla kantakortti ennen klo 7 seuraavana aamuna, jolloin olisimme kaikki junassa, jossa lippumme tarkastettaisiin. Joka tapauksessa, niin kysyimme mistä voisimme saada valokuvia, ja he sanoivat: ”Ostoskeskuksesta ’automaattisesta kojusta’.” Sanoin: ”Passikuvakojustako?” Aaahaha, joten sinne menimme. Koska niin kuin meillä olisi aavistustakaan missä mikään on, ja aikamme oli loppumassa. Niin pääsimme sinne, ja passikuvakoju maksaa NELJÄ euroa. Älä nyt viitsi! Joten sanoin: ”Kysymme joltakin missä lähin valokuvausliike on.” Ja niin pysäytän tämän turvamiehen ja yritän selittää tilanteeni. Sitten näen virkamerkin hänen rinnassaan varustettuna hänen kuvallaan, ja osoitan sitä ja sanon: ”Tuollaisen! Tarvitsen tuollaisen valokuvan!” ja hän kehottaa meitä menemään passikuvakojuun. Kerroin hänelle, että se oli kallis, ja hän sanoo: ”No, paikka mistä sain minun maksoi viisi euroa.” No hyvä, menemme sitten passikuvakojuun. Mutta sitten, koska meiltä molemmilta on rahat lopussa, koska Slovakian lähetyssaarnaajat saavat enemmän kuin tsekkiläiset, koska eurot maksavat niin paljon enemmän kuin korunat, ja matkustamme enemmän kuin Tsekin tasavallassa, meiltä loppui rahat. Meillä ei vielä ollut slovakialaista määrää. Mutta meillä tulee olemaan tällä viikolla, kun saamme tämän kuukauden määrän. Joka tapauksessa, niin seisomme siinä kirjaimellisesti laskemassa pennejä, ja Sisar Pysnakova etsii reppunsa pohjalta, ja meiltä puuttuu viisi senttiä. Joten sanon: ”Tämä on naurettavaa” (pitäkää mielessänne, että nauramme niin kovasti koko ajan). Ja niin sanon hänelle, että aion saada passikuvani kelpaamaan, ja niin alan kävellä löytääkseni turvamiehen. Sisar P seuraa ajatellen, että haluan antaa hänelle kontaktikortin. Niin saan hänet kiinni ja kysyn häneltä voisinko vilkaista hänen virkamerkkiään hetken. Hän näyttää hämmentyneeltä mutta iloiselta, ja niin nostan valokuvani ylös hänen rintakehänsä kohdalle ja alan puhua Sisar Pysnakovalle kuinka jos leikkaan kuvani se tulee onnistumaan, vain suurin piirtein pelkät kasvoni tulevat olemaan valokuvassa. Hahah, niin kiitämme häntä ja lähdemme, mutta sitten Sisar Pysnakova sanoo, että meidän pitäisi hankkia valokuvat siltä varalta, että suunnitelmani ei onnistu. Niin hankimme vaihtorahaa hänen kymmenen euron setelistään, joka hänellä oli, ja sitten menemme molemmat passikuvakojuun. AAAHAHA, ja linssi on rintakehäni korkeudella, niin, joten meidän täytyy nojautua eteenpäin ja alas yrittäessämme saada kasvomme pieniksi tähän valokuvaan. Ja päätimme molemmat koettaa kahdesti säästääksemme rahaa ja ettei meidän tarvinnut mennä toistamiseen. Se on euro per valokuva. Niin kone alkaa laskea... 5, 4, 3, 2, 1, VÄLÄHDYS, 5, 4, 3, 2, 1, VÄLÄHDYS, ja sitten yritän siirtyä pois tieltä nopeasti kun Sisar Pysnakova nojautuu alaspäin, ja koko passikuvakoju alkaa huojua, ja se käy 3, 2, 1, VÄLÄHDYS, ja joka tapauksessa, se oli hullunkurista, ja kuvat olivat aivan liian suuria kantakortteihin, joten päädyimme leikkaamaan edelliset pienemmiksi, ja niin juniorikantakorteissamme on jokseenkin vain kasvomme, otsasta leukaan, poskesta poskeen. Voi että, se on hullunkurista. Sisar Pysnakova sanoi, että meillä on niin monia seikkailuja täällä. Ja se on totta, mutta jokainen tilanne voi olla hauska, jos naurat. Se on mottoni. Ja veljet, tekeepä se elämän niin hassuksi. Rakastan teitä kaikkia.
Täytyy juosta.
Sestra Izatt
Evankeliumi määrittelee mitä tarvitsemme ollaksemme todella onnellisia
Dobry Den!
Toivon, että tämä kirje löytää teidät hyvinvointisina. Tämä viikko oli niin suurenmoinen. Olemme opettamassa todella suurenmoisia ihmisiä. Ja Taivaallinen Isä siunaa täysin tätä työtä! Sen tiedän. Tällä viikolla opimme tuntemaan tutkijamme paremmin. Hän on hyväsydäminen mies, mutta sattuu myös olemaan tosi älykäs, joten hän haluaa olla oikeassa kaikessa, ja se tavallaan tukkii hänen hengellisen tunteen tunnistimensa hänen sydämessään. Mutta hän on erityinen, ja hän lukee Mormonin Kirjaa, vaikka hän ei usko, että se on Jumalalta. Hän ja hänen 14-vuotias tyttärensä lukevat Mormonin Kirjaa yhdessä ja sitten keskustelevat siitä. He muistuttavat minua paljon siitä kuinka Isi ja Yak ja minä luemme intellektuelleja juttuja ja sitten väittelemme niistä. Ja se on hauskaa silloin kun se on tarkoituksenmukaista, mutta [saadaksesi selville onko Mormonin Kirja Jumalalta sinun täytyy vilpittömästi pohtia ja rukoilla siitä]. Pyydämme häntä rukoilemaan siitä, eikä hän ole vielä tehnyt niin, mutta he molemmat tulivat Kirkkoon :). Hänen tyttärensä on mitä söpöin ja hänellä on niin hyvä sydän. Opetussopimuksessamme tällä viikolla hän sanoi: ”Toisissa kirkoissa, joissa minun piti vain toistaa rukouksia, lähdin tuntematta itseäni todella hengellisesti kohotetuksi. Mutta täällä, tunnen olevani todella lähellä Jumalaa, ja lähden tuntien oloni paremmaksi.” Ja se on ihanaa, että heistä tuntuu siltä, vaikka Kirkkomme osallistujamäärä on niin pieni. Minusta tuntuu, että he tulevat silti selviytymään, niin kauan kuin he jatkavat Mormonin Kirjan lukemista, ja kun he pitävät sitoumuksia. Evankeliumi vastaa kaikkiin [tärkeimpiin] kysymyksiimme.
Sisar Pysnakova ja minä olemme yrittämässä keksiä MITEN opettaa evankeliumia tavalla, että hän suorastaan kaipaisi sen soveltamista, koska se on niin ihanaa. Siis se on haaste. Kirkossa sunnuntaina istuin [tutkijoidemme] vieressä, ja Sakramentti[kokouksen] jälkeen kysyin [tutkijaltamme] oliko hän puhunut Mormonin Kirjasta vaimolleen. Hän sanoi, että hänen vaimonsa oli kuollut kaksi vuotta aikaisemmin syöpään. Näin, [että tämä teki hänet ja hänen tyttärensä surullisiksi]. Todistin, että hän elää, että hänen henkensä on vielä olemassa, ja että jonakin päivänä he tulevat taas olemaan yhdessä. [Tutkijamme] sanoi: ”Toivon, että se on totta, ja pidän kiinni siitä uskosta, koska iankaikkinen elämä ilman häntä on jotain, jota en koskaan haluaisi.” Asettelin Pelastussuunnitelman lattialle, ja opetin Pelastussuunnitelman, ja pyysin yhtä jäsentä tulemaan ja todistamaan. Sisar Pysnakova tuli paikalle sen jälkeen ja jakoi todistuksensa [tutkijallemme] siitä kuinka hän tietää, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Ollessamme samassa seurakunnassa [Utahissa] ensimmäisenä vuotenamme yliopistossa hänen sisarensa kuoli hiihto-onnettomuuden seurauksena. Hän oli vain 15. Se kiinteytti Sisar Pysnakovan todistuksen Pelastussuunnitelmasta, ja [toisen tutkijamme] soittaessa sähkökosketinsoitinta, joka meillä on, katsoin kun Sisar Pysnakova jakoi todistuksensa [tutkijallemme] siitä. On hämmästyttävää, että vaikeimmat asiat, jotka läpikäymme, voivat tulla ja tulevat vahvuuksiksemme, jos käännymme Kristuksen puoleen. Kutsuin heidät taas Kirkkoon ensi viikolla, ja [tytär] oli niin innostunut ja kertoi toiselle jäsenelle, joka oli siellä, että hän tulee takaisin ensi viikolla! Ja hän jopa hali tätä. Kirkko on niin suurenmoinen :).
Työskentelemme myös erään [toisen] miehen kanssa. Opetimme häntä KAHDESTI tällä viikolla, JA hän tuli Kirkkoon. Hän myös lukee Mormonin Kirjaa todella hyvin, muttei usko, että se on Jumalalta. Hän sanoo, että se on Vanhan Testamentin Jumala, mutta että Kristus näytti meille kuka Jumala todella on. Kerroimme hänelle, että kun hän pääsee Kolmanteen Nefiin, hän tulee todella pitämään siitä. Hän sanoi olevansa innostunut. [Tällä tutkijalla] on silti todella hyvä sydän, ja edistymme yhdessä. Hän on niin hyvä, ja hän oli niin onnellinen Kirkossa. [Paras asia] on saada ihmiset tulemaan Kirkkoon ja tuntemaan Pyhä Henki, ja sitten auttamaan heitä saamaan todistus Mormonin Kirjasta. Se on miten perustus laaditaan. Rukoilkaa näiden ihmisten puolesta, he ovat niin ihania. Rakastan heitä kaikkia.
Myös tällä viikolla suoritimme jonkin verran palvelutyötä tällaisessa metsästyshaukkapaikassa. Olimme kävelemässä kotiin yhtenä iltana, kun näin miehen kadulla pitelemässä metsästyshaukkaa. Mitä ihm’. Joten [puhuimme] hänelle (muistutti minua siitä kun Yakillä oli tapana kävellä ympäri naapuristoa Matilda [=punainen kana] käsivarrellaan, ja ihmiset kysyivät häneltä millainen metsästyshaukka meillä on. Hahahahaha, niin hassua :)). Joka tapauksessa, niin aloin puhua hänelle hänen linnuistaan ja evankeliumista, ja hän kutsui meidät katsomaan muita lintujaan, joten olin tietysti hyvin innostunut. Se oli vain hänen takapihallaan, joten menimme sisään, ja hänellä oli korppeja ja haukkoja ja pöllöjä ja pieniä metsästyshaukkavauvoja. Haha, oi, olin kuolla. Niin sitten sanoin sen lopuksi: ”Kiitos kun näytit meille mitä sinä rakastat, olemme täällä puhumassa jostain, jota me rakastamme, voimmeko palata kun on valoisaa (kello oli melkein 21) ja puhua sinulle sanomastamme, ja sinä voit näyttää meille lintujasi kun aurinko paistaa?” Hän oli täysin valmis, joten menimme sinne seuraavana päivänä. Hän näytti meille lintujaan, ja sain jopa pidellä hänen massiivista pöllöään. Se oli VALTAVA. Ja sen nimi on Vilma. Ja minulla on kuva, mutta tietokoneet ovat hitaita tässä valokuvapaikassa, jossa olemme (kirjasto ”on lomalla” kolme viikkoa... huokaus), ja sitten opetimme hänelle oppiaiheen [evankeliumin] palauttamisesta. Hän ei ole oikein kovin kiinnostunut, mutta kysyin olisiko mitään mitä voisimme tehdä hänen hyväkseen, ja hän sanoi, että hänen metsästyshaukkakaverinsa ovat yrittämässä siirtää kaikki lintunsa toiseen paikkaan tällä viikolla, ja he tarvitsevat apua. Joten vedimme jalkaan farkkumme seuraavana päivänä ja ryhdyimme työhön. Raivasimme jonkin verran viidakkoa vuorilla ja tutustuimme hänen ystäviinsä. He ovat söpöjä ja kivoja. Eivät kovin kiinnostuneita, mutta tällä viikolla aloitamme Urheilupäivän, joten ehkä he tulevat sinne. Palvelutyö on tosi hauskaa, ja minusta on niin hauskaa vain puhua kaikille. Tapaa niin monia kiinnostavia ihmisiä ja saa tehdä niin monia mielenkiintoisia asioita. Kotona olisin ehkä vain sanonut itsekseni: ”Hieno lintu.” Mutta täällä kysyin häneltä siitä, ja sen takia sain nähdä todella hienoja lintuja läheltä, pidellä pöllöä ja kaivaa viidakkoa jollekulle. Tosi hauskoja juttuja. Kannattaa puhua veljillemme ja sisarillemme. Mikä muistuttaa minua toisesta tarinasta.
Eräänä iltana olimme juuri tulleet takaisin Zvolenista, Vanhimpien alueelta, ja olimme istumassa bussipysäkin penkillä, kun tämä todella juopunut mies tuli ja istui aivan viereemme. Olimme suorittamassa jokailtaista suunnittelua, koska olimme saapumassa kotiin myöhään, joten emme olleet ulkona puhumassa ihmisille. Hän jotenkin tiesi missä asumme, mikä oli värisyttävää, emmekä pitäneet siitä, että hän kosketteli meitä, mutta minusta tuntui, että hän oli veljeni, ja niin aloin kysellä häneltä hänen perheestään, hänen uskonnollisesta taustastaan, itse asiassa mistä vaan. Nousimme samaan bussiin, ja hän istui takapenkille ja alkoi puhua ihmisille. Katsoin ulos ikkunasta ja aloin ajatella kuinka mielenkiintoista on, että meillä on kaikilla sama aika. Synnymme kaikki puhtaina, ja se mitä päätämme tehdä elämällämme todella vaikuttaa siihen mihin päädymme täällä. Ajattelin miten paljon Taivaallinen Isä rakasti sitä miestä, ja kuinka surullinen Hänen täytyy olla, että hän on saattanut elämänsä hallitsemattomaan tilaan. Ajattelin kuinka emme koskaan tiedä keiden kanssa olimme parhaita ystäviä kuolevaisuutta edeltäneessä olotilassa ja kuinka minua suorastaan kivistää näiden sielujen puolesta, jotka ovat tehneet asioita, jotka ovat tukkineet/sumentaneet heidän havaintokykynsä siitä mikä on tärkeää. Luulen, että menin aivan hiljaiseksi, koska Sisar Pysnakova kysyi minulta mitä olin ajattelemassa. Vastasin yksinkertaisesti, että olin ajattelemassa kuinka hän on veljemme. Ja hän oli yllättynyt ja kiitti minua siitä muistutuksesta. Kysyin häneltä mitä voisimme tehdä miehen hyväksi, ja päätimme kutsua hänet Kirkkoon. Joten otin kontaktikortin, kävelin bussin takaosaan ja sanoin: ”Herra, tämä on missä tapaamme Kirkkoa varten joka sunnuntai. Olisimme mielissämme, jos tulisitte sinne.” ja sitten astuimme ulos. Kaikki olivat katsomassa, mutta tiesin, että olin tehnyt sen mikä on oikein. Hän ei tullut, mutta ehkä se kuva Jeesuksesta koskettaa jotain syvällä hänen sisällään. Koska olen varma, ettei hän tunne oloaan hyväksi itsestään tällä hetkellä. Itse asiassa, tiedän, ettei hän tunne. Jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea. Olen nähnyt sen monituisia kertoja täällä. Olen kiitollinen tilaisuudesta, joka meillä on muuttaa itseämme, kehittyä, ja kasvaa. Rakastan, että evankeliumi määrittelee mitä tarvitsemme ollaksemme todella onnellisia.
Tässä liikkeessä on vain 2 tietokonetta, ja olen ollut toisessa viimeiset 50 minuuttia sillä aikaa kun Sisar Pysnakova on kirjoittanut kirjeitä, koska eräs mies on ollut Facebookissa. Hän on ollut Facebookissa viimeiset 3 tuntia, koska yritimme tulla aikaisemmin. Olen niin kiitollinen, että lähetystyöni on vienyt minut pois kaikesta siitä, antanut minulle ymmärrystä kuinka voin todella saavuttaa NIIN paljon jokaikisenä päivänä, ja että olen täällä tarpeeksi kauan niin että toivottavasti tulee olemaan tapa jatkaa ahkeraa työntekoa. Rakastan sitä. Rakastan olla tuhlaamatta minuuttiakaan tai edes sekuntia.
Tänä aamuna kun olin opiskelemassa toverini kanssa, katsoin ylös ja näin valtavan hämähäkin pyydystävän kärpäsen ja alkavan kieputtaa sitä todella nopeasti ja sitten imevän sen sisukset. Aaaahaaaaa, Sisar P oli kuolla inhotuksesta. Meillä on ehdottomasti lisää siivottavaa. Kaikkia matkalaukkuja ei ole edes vielä purettu. Hahahaha, voi että. Oi, toinen hassu juttu.
Koska tietokone on niin hidas, etten voi ladata valokuvia, niin minulla on enemmän aikaa:
Tällä viikolla yritimme ostaa ”juniorikantakortin” joka antaa meille niin kuin 50 prosenttia alennusta junalipuista. Se täytyy ostaa, mutta se maksaa itsensä takaisin melko nopeasti. Joka tapauksessa, meillä kaikilla on pieniä passikuvia, joita kuljetamme mukanamme satunnaisia kantakortteja varten, joita meidän täytyy ostaa, joten luulimme, että kaikki oli kunnossa. Luulen, että täällä sellaisten juttujen koko on pienempi, joten he kertoivat meille, että valokuvamme olivat liian suuria. Mutta meillä piti olla kantakortti ennen klo 7 seuraavana aamuna, jolloin olisimme kaikki junassa, jossa lippumme tarkastettaisiin. Joka tapauksessa, niin kysyimme mistä voisimme saada valokuvia, ja he sanoivat: ”Ostoskeskuksesta ’automaattisesta kojusta’.” Sanoin: ”Passikuvakojustako?” Aaahaha, joten sinne menimme. Koska niin kuin meillä olisi aavistustakaan missä mikään on, ja aikamme oli loppumassa. Niin pääsimme sinne, ja passikuvakoju maksaa NELJÄ euroa. Älä nyt viitsi! Joten sanoin: ”Kysymme joltakin missä lähin valokuvausliike on.” Ja niin pysäytän tämän turvamiehen ja yritän selittää tilanteeni. Sitten näen virkamerkin hänen rinnassaan varustettuna hänen kuvallaan, ja osoitan sitä ja sanon: ”Tuollaisen! Tarvitsen tuollaisen valokuvan!” ja hän kehottaa meitä menemään passikuvakojuun. Kerroin hänelle, että se oli kallis, ja hän sanoo: ”No, paikka mistä sain minun maksoi viisi euroa.” No hyvä, menemme sitten passikuvakojuun. Mutta sitten, koska meiltä molemmilta on rahat lopussa, koska Slovakian lähetyssaarnaajat saavat enemmän kuin tsekkiläiset, koska eurot maksavat niin paljon enemmän kuin korunat, ja matkustamme enemmän kuin Tsekin tasavallassa, meiltä loppui rahat. Meillä ei vielä ollut slovakialaista määrää. Mutta meillä tulee olemaan tällä viikolla, kun saamme tämän kuukauden määrän. Joka tapauksessa, niin seisomme siinä kirjaimellisesti laskemassa pennejä, ja Sisar Pysnakova etsii reppunsa pohjalta, ja meiltä puuttuu viisi senttiä. Joten sanon: ”Tämä on naurettavaa” (pitäkää mielessänne, että nauramme niin kovasti koko ajan). Ja niin sanon hänelle, että aion saada passikuvani kelpaamaan, ja niin alan kävellä löytääkseni turvamiehen. Sisar P seuraa ajatellen, että haluan antaa hänelle kontaktikortin. Niin saan hänet kiinni ja kysyn häneltä voisinko vilkaista hänen virkamerkkiään hetken. Hän näyttää hämmentyneeltä mutta iloiselta, ja niin nostan valokuvani ylös hänen rintakehänsä kohdalle ja alan puhua Sisar Pysnakovalle kuinka jos leikkaan kuvani se tulee onnistumaan, vain suurin piirtein pelkät kasvoni tulevat olemaan valokuvassa. Hahah, niin kiitämme häntä ja lähdemme, mutta sitten Sisar Pysnakova sanoo, että meidän pitäisi hankkia valokuvat siltä varalta, että suunnitelmani ei onnistu. Niin hankimme vaihtorahaa hänen kymmenen euron setelistään, joka hänellä oli, ja sitten menemme molemmat passikuvakojuun. AAAHAHA, ja linssi on rintakehäni korkeudella, niin, joten meidän täytyy nojautua eteenpäin ja alas yrittäessämme saada kasvomme pieniksi tähän valokuvaan. Ja päätimme molemmat koettaa kahdesti säästääksemme rahaa ja ettei meidän tarvinnut mennä toistamiseen. Se on euro per valokuva. Niin kone alkaa laskea... 5, 4, 3, 2, 1, VÄLÄHDYS, 5, 4, 3, 2, 1, VÄLÄHDYS, ja sitten yritän siirtyä pois tieltä nopeasti kun Sisar Pysnakova nojautuu alaspäin, ja koko passikuvakoju alkaa huojua, ja se käy 3, 2, 1, VÄLÄHDYS, ja joka tapauksessa, se oli hullunkurista, ja kuvat olivat aivan liian suuria kantakortteihin, joten päädyimme leikkaamaan edelliset pienemmiksi, ja niin juniorikantakorteissamme on jokseenkin vain kasvomme, otsasta leukaan, poskesta poskeen. Voi että, se on hullunkurista. Sisar Pysnakova sanoi, että meillä on niin monia seikkailuja täällä. Ja se on totta, mutta jokainen tilanne voi olla hauska, jos naurat. Se on mottoni. Ja veljet, tekeepä se elämän niin hassuksi. Rakastan teitä kaikkia.
Täytyy juosta.
Sestra Izatt